Tuskin olivat Tarzan ja Abdul lähteneet huoneesta, kun revolveri paukahti läheltä heidän selkänsä takaa pimennosta erään käytävän alta. Kun he kääntyivät tätä uutta vihollista vastaan, juoksi heitä kohti kaksi verhottua olentoa ampuen tullessaan. Tarzan ryntäsi heitä tavoittamaan. Etumainen virui sekuntia myöhemmin pihan tallatussa loassa aseettomana ja voihkien, toinen ranne taitettuna. Abdulin puukko tunkeutui toisen sisuksiin samalla hetkellä, kun miehen tähtäys petti, hänen kohottaessaan revolveriansa uskollisen arabialaisen otsaa kohti.

Raivostunut lauma hyökkäsi nyt kahvilasta ulos saalistaan takaa ajamaan. Uled-nailit olivat sammuttaneet kynttilänsä erään toverinsa huutamasta käskystä, ja piha sai nyt hiukan valoa ainoastaan kahvilan avoimesta ja ihmisten puoleksi täyttämästä ovesta. Tarzan oli siepannut miekan mieheltä, joka oli kaatunut Abdulin puukosta, ja nyt hän seisoi odottaen niiden ryntäystä, jotka pimeän läpi tulivat heitä etsimään.

Äkkiä hän tunsi keveän käden takaapäin laskeutuvan olalleen ja naisen äänen kuiskaavan: "Nopeasti, m'sieur, tänne päin! Seuratkaa minua!"

"Tule, Abdul", sanoi Tarzan hiljaa nuorukaiselle; "emme voi joutua pahempaan pulaan muualla".

Nainen kääntyi ja johti heidät kapeita portaita ylös, jotka päättyivät hänen huoneensa ovelle. Tarzan oli ihan hänen kintereillään. Hän näki kultaiset ja hopeiset rannerenkaat paljaissa käsivarsissa, kultarahoista sommitellut ketjut riippumassa hiuskoristuksista ja puvun kirkkaan loistavat värit. Tämä nainen oli siis tanssijatar, ja Tarzan tiesi vaistomaisesti, että hän oli sama uled-nail, joka aikaisemmin illalla oli kuiskannut varoituksen.

Päästessään portaiden yläpäähän he saattoivat kuulla vihaisen joukon etsivän alhaalta pihasta.

"Pian ne etsivät täältä", kuiskasi tyttö. "Ne eivät saa löytää teitä täältä, sillä vaikka te tappelette monen miehen voimalla, niin ne sittenkin lopuksi tappavat teidät. Rientäkää; te voitte hypätä minun huoneeni takimmaisesta ikkunasta alas kadulle takana. Ennenkuin ne huomaavat, että te ette enää ole pihassa, ehditte turvallisesti hotelliin."

Mutta tytön vielä puhuessa oli useita miehiä jo hyökännyt portaita ylöspäin, joiden päässä he seisoivat. Yksi etsijöistä päästi äkkiä huudon. Heidät oli keksitty. Nopeasti ryntäsi lauma portaita kohti. Etumaisin hyökkääjä harppasi kiireesti ylöspäin, mutta portaitten päässä hän sai äkkiä maistaa miekasta, jota ei ollut odottanut, — takaa-ajettu oli tähän asti ollut aseeton.

Parkaisten horjahti mies takanaan olevien päälle. Kuin keilat vierivät nämä portaita alas. Vanha ja ränstynyt rakenne ei voinut kestää tätä tavatonta painoa ja rynnistelyä. Naristen ja ryskyen murtui puu ja portaat luhistuivat arabialaisten alta. Tarzan, Abdul ja tyttö jäivät kolmisin heikolle lavalle.

"Tulkaa!" huusi uled-nail. "Ne saavuttavat teidät toisten portaitten kautta tulemalla naapurikammiosta omaani. Meillä ei ole silmänräpäystäkään hukattavana."