Juuri kun he saapuivat huoneeseen, kuuli Abdul huudon ja tulkitsi sen Tarzanille. Se kuului alhaalta pihasta, ja siitä selvisi, että useita miehiä oli rientämässä kadulle estääkseen pakoonpääsyn siltä puolen.
"Nyt me olemme hukassa", sanoi tyttö koruttomasti.
"Me?" kysyi Tarzan.
"Niin, herra", vastasi tanssijatar; "ne tappavat minut myös. Enkö minä ole auttanut teitä?"
Tämä antoi asialle toisen muodon. Tarzan oli pikemminkin nauttinut kamppailun kiihoituksesta ja vaarasta. Hän ei ollut hetkeksikään otaksunut, että Abdul tai tyttö saisivat kärsiä, ja hän oli perääntynyt vain sen verran, että suojeli itsensä surmalta. Hänellä ei ollut mitään aikomusta paeta, ennenkuin näkisi, että viipyminen tietäisi varmaa tuhoa. Yksinään hän olisi voinut hyökätä tuon sullotun lauman keskelle ja hutkien ympärilleen Numa-leijonan tavoin säikäyttää arabialaisia niin pahanpäiväisesti, että pako olisi ollut helppo. Nyt hänen täytyi ajatella ainoastaan näitä kahta uskollista ystäväänsä.
Hän astui lattian poikki kadunpuolisen ikkunan luo. Tuossa tuokiossa ilmestyi sen alle vihollisia. Hän saattoi kuulla, kuinka ne jo kiipesivät portaita ylös seuraavaan suojaan, hetkisen perästä ne olisivat ovella hänen vieressään. Hän nosti toisen jalkansa ikkunalaudalle ja pisti päänsä ulos, mutta ei katsonut alaspäin. Hänen yläpuolellaan oli käsivarren ulottuvilla rakennuksen matala katto. Hän kutsui tyttöä. Tämä tuli ja seisahtui hänen viereensä. Tarzan laski mahtavan käsivarren hänen vyötäisilleen ja nosti hänet olalleen.
"Odota täällä, kunnes ylhäältä kurotan itseni sinut nostamaan", sanoi hän Abdulille. "Kasaa sillä välin ovea vasten kaikki, mitä huoneessa on, — se viivyttää heitä kyllin kauan."
Sitten hän nousi kapean ikkunan laudalle tyttö olallaan.
"Pidä tiukasti kiinni", varoitti hän tanssijatarta. Hetkistä myöhemmin hän oli kiivennyt katolle keveästi ja ketterästi kuin apina. Laskien tytön irti hän kuroitti yläruumistaan kauas katon räystään yli ja kutsui hiljaa Abdulia. Nuorukainen riensi ikkunaan.
"Anna kätesi", kuiskasi Tarzan. Taemmassa suojassa olevat miehet jyskyttivät ovea. Äkkiä se murtui ja painui sisään, ja samalla hetkellä tunsi Abdul itseänsä nostettavan kuin höyhentä ylös katolle. Se ei ollut silmänräpäystäkään liian aikaista, sillä samassa kun miehet murtautuivat huoneeseen, josta toiset olivat juuri poistuneet, ilmestyi tusinan verta muita kadun kulmaan rientäen juoksujalkaa tytön ikkunan alle.