Pieni kahakka näin lähellä Bu Saadaa oli saanut aikaan, että komppania sotaväkeä oli lähtenyt sinnepäin. Tarzan seurueineen tapasi heidät juuri kaupungin ulkopuolella. Komentava upseeri pysähdytti heidät tiedustaakseen laukauksien syytä. "Kourallinen rosvoja", vastasi Kadur ben Saden, "hyökkäsi kahden jälkeen jättäytyneen seuralaiseni kimppuun, mutta kun me palasimme, niin he pian hajaantuivat. Niiltä jäi kaksi kuollutta. Minun seurueestani ei kukaan saanut vammaa."
Tämä näkyi riittävän upseerille, ja kirjoitettuaan matkailijain nimet muistiin hän komensi miehensä eteenpäin, tuodakseen kahakkapaikalta kaatuneitten ruumiit, jotta koetettaisiin saada selville, keitä he olivat.
Kahta päivää myöhemmin ratsasti Kadur ben Saden seuralaisineen etelään, Bu Saadan alla sijaitsevan solan kautta kotimatkalleen etäiseen erämaahan. Sheikki oli kehoittanut Tarzania lähtemään hänen ja tyttärensä mukaan ja tyttö oli hartaasti yhtynyt isän pyyntöön. Mutta vaikka Tarzan ei voinut sitä heille selittää, viittoivat hänen velvollisuutensa erikoisen vakavina viime päiväin tapausten jälkeen, joten hän ei saattanut hetkeksikään ajatella toimensa jättämistä. Sensijaan hän lupasi tulla myöhemmin, jos hänelle suinkin oli mahdollista, ja heidän täytyi tyytyä siihen vakuutukseen.
Näinä kahtena päivänä Tarzan oli viettänyt melkein kaiken aikansa Kadur ben Sadenin ja hänen tyttärensä parissa. Hänessä herätti suurta mielenkiintoa tämä jäykkien ja arvokkaiden soturien rotu, ja hän käytti heidän ystävyytensä suomaa tilaisuutta tutustuakseen minkä voi heidän elämäänsä ja tapoihinsa. Tämän tummakulmaisen, ruskeasilmäisen tytön hauskalla opastuksella hän alkoi myöskin oppia heidän kielensä alkeita. Todellakin kaihomielin ajatteli hän heidän lähtöänsä, ja hän pysähdytti hevosensa solan suulle, jonne oli heitä saattanut, ja katseli pienen seurueen jälkeen niin kauan kuin saattoi heistä vilahduksenkin eroittaa.
Täällä oli hänen mielensä mukaista kansaa. Heidän villi, karkea, vaarojen ja vastuksien täyttämä elämänsä vaikutti tuohon puolivilliin mieheen enemmän kuin mikään oli vaikuttanut hänen näkemiensä suurkaupunkien veltostuneen sivistyksen piirissä. Tämä elämä voitti elämän viidakossakin, sillä täällä hänellä olisi ihmisseuraa — oikeiden ihmisten, joita saattoi kunnioittaa ja pitää arvossa, — ja kuitenkin hän olisi lähellä rakastamaansa kesytöntä luontoa. Hänen päässään pyöri ajatus, että hän tehtävänsä suoritettuaan ottaisi toimestaan eron ja palasi viettämään lopun ikäänsä Kadur ben Sadenin heimon keskuudessa.
Sitten hän käänsi hevosensa pään ja ratsasti verkalleen takaisin Bu
Saadaan.
Bu Saadassa asettui Tarzan "Pikku Saharan" hotelliin, jonka julkisivun puolella sijaitsee tarjoiluhuone, kaksi ruokasalia ja keittiöt. Molempiin ruokasaleihin mennään suoraan tarjoiluhuoneesta ja toinen niistä on varattu linnueen upseereille. Tarjoiluhuoneesta saattaa nähdä kumpaankin ruokasaliin.
Tuohon tarjoiluhuoneeseen Tarzan astui palattuaan Kadur ben Sadenia ja hänen seuruettaan saattamasta. Oli vielä varhainen aamuhetki, sillä sheikki oli päättänyt ratsastaa kauaksi sinä päivänä; ja niinpä Tarzanin palatessa olikin vielä vieraita aamiaisella.
Kun hän sattui vilkaisemaan upseerien ruokasaliin, näki hän jotakin, mikä toi intoa hänen silmiinsä. Siellä istui luutnantti Gernois, ja Tarzanin katsellessa lähestyi valkoviittainen arabialainen, joka kumartuen kuiskasi muutamia sanoja luutnantin korvaan. Sitten hän lähti rakennuksesta toisen oven kautta.
Itsessään tämä ei mitään merkinnyt, mutta kun mies kumartui upseeria puhuttelemaan, oli Tarzan burnusin sattumalta auetessa äkännyt jotakin. Arabialainen kantoi vasempaa käsivarttansa siteessä.