YHDEKSÄS LUKU
"El Adrea"
Samana päivänä kun Kadur ben Saden ratsasti etelään päin, toi pohjoisesta päin saapuva postivaunu Tarzanille D'Amorilta kirjeen, joka oli lähetetty edelleen Sidi-bel-Abbesista. Se avasi vanhan haavan, jonka Tarzan kernaasti olisi unhoittanut. Silti hän ei ollut pahoillaan, että D'Arnot oli kirjoittanut, sillä ainakin yksi hänen puheenaiheistaan herätti apinamiehessä alati mielenkiintoa. Kirje kuului näin:
'Rakas Jean.
Senjälkeen kun teille viimeksi kirjoitin, olen ollut Lontoossa asioilla. Viivyin siellä kolme päivää. Heti ensi päivänä tapasin aivan odottamatta erään vanhan tuttavanne — Henrietta-kadulla. Ette ikänä arvaisi, kenet. En ketään muuta kuin herra Samuel Philanderin. Ja tämä on totta. Kuvittelen näkeväni teidän epäuskoisen ilmeenne. — Eikä siinä kaikki. Hän pyysi minua seuraamaan mukanaan hotelliinsa, ja siellä minä tapasin toiset: professori Archimedes Q. Porterin, neiti Porterin ja sen suuriruhoisen neekerinaisen, neiti Porterin kamarineidon — Esmeraldan, muistattehan. Siellä ollessani astui Clayton sisälle. Heidät vihitään pian tai piakkoin, sillä minä aavistelen, että voimme odottaa ilmoitusta minä päivänä tahansa. Claytonin isän kuoleman vuoksi vietetään häät hyvin hiljaisesti, vain lähimpäin sukulaisten saapuvilla ollen.
Ollessani kahdenkesken herra Philanderin kanssa kävi vanhus jokseenkin avomieliseksi. Sanoi neiti Porterin jo kolmesti siirtäneen hääpäivän tuonnemmaksi. Hän uskoi minulle aavistelunsa, että tyttö ei ollut erittäin halukas avioliittoon Claytonin kanssa ollenkaan; mutta tällä kertaa näkyy tuumasta toki tulevan tosi.
Tietysti he kaikki kyselivät teistä, mutta minä kunnioitin toivomuksianne oikean alkuperänne suhteen ja puhuin vain nykyisistä hommistanne.
Neiti Porteria erikoisesti innostutti kaikki mitä minulla oli teistä kerrottavaa, ja hän teki monta kysymystä. Pelkään jokseenkin epäritarillisella riemulla kuvailleeni haluanne ja päätöstänne lopuksi palata syntymäviidakkoonne. Jälkeenpäin sitä kaduin, sillä niiden kauheiden vaarojen ajatteleminen, joihin jälleen mielitte antautua, näkyi tekevän hänet todella levottomaksi. 'Enkä sittenkään tiedä', sanoi hän; 'on monta onnettomampaa kohtaloa kuin se, jonka julma ja kauhea viidakko tarjoo herra Tarzanille. Häntä eivät ainakaan tunnonvaivat kiusaa. Ja päivisin on siellä hiljaisia ja rauhallisia hetkiä ja silmää hiveleviä ihania näköaloja. Teistä tuntunee oudolta, että tällä tavoin puhun minä, joka olen kokenut peloittavan aarniometsän kauhuja; mutta toisinaan toivon, että voisin sinne palata, sillä pakostakin tunnen viettäneeni siellä elämäni onnellisimmat hetket.'
Hänen puhuessaan oli hänen kasvoillaan sanomattoman murheellinen ilme, enkä minä voinut olla aavistamatta, että hän tällä tavoin tahtoi lähettää teille viimeisen hellän sanoman sydämestä, joka vielä kätki teidän muistoanne, vaikka sydämen omistaja kuului toiselle.
Clayton näytti hermostuneelta ja levottomalta, kun keskustelu liikkui teissä. Hänen ilmeensä oli kiusaantunut ja tuskallinen. Mutta hänen lauseensa osoittivat ystävällistä mielenkiintoa teihin. Aavistaneeko hän teitä koskevan totuuden?