Puoliyö oli juuri lähestymässä, ajatteli Tarzan. Hänellä oli muutamia tunteja elettävänä. Ehkä hänen vielä onnistuisi temmata Rokoff mukaansa tuolle pitkälle matkalle. Hän saattoi kuulla erämaan villin kuninkaan äänen jo aivan läheltä. Mahdollisesti tuli se etsimään ateriakseen jotakuta duarin karsinoihin suljetuista eläimistä.
Pitkän aikaa vallitsi hiljaisuus. Sitten eroitti Tarzanin harjaantunut korva hiljaa hiipivän olennon lähestymisen. Se tuli vuoria lähimmän teltan taholta — takaapäin. Yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Hän odotti tarkkaavaisesti kuunnellen sen ohimenoa. Hetken aikaa vallitsi ulkona hiljaisuus, niin kaamea hiljaisuus, että Tarzania ihmetytti, kun ei kuullut eläimen hengitystä, vaikka hän oli varma, että se oli kyyristyneenä hänen telttansa takaseinustalle.
Nyt! Se liikkuu jälleen. Hiipii lähemmäksi. Tarzan kääntää päätänsä ääntä kohti. Teltassa on kovin pimeä. Verkalleen kohoaa sen takakaistale maasta pään ja olkapäiden nostamana, ja hahmo näyttää puolihämärässä aivan mustalta. Taempaa kajastaa hämärästi erämaa, jota tähdet heikosti valaisevat.
Synkeä hymy väreilee Tarzanin huulilla. Rokoff tulee ainakin puijatuksi. Kuinka sitä miestä kiukuttaneekaan! Ja Tarzania odottaa armollisempi kuolema kuin hän venäläisen käsissä olisi kokenut.
Nyt teltan takaosa putoaa paikoilleen ja on jälleen pimeä. Mikä tahansa se lieneekin, se on nyt teltassa hänen kanssaan. Hän kuulee sen hiipivän lähemmäksi, — nyt se on hänen vieressään. Hän sulkee silmänsä ja odottaa mahtavaa käpälää. Hänen ylöskäännetyille kasvoilleen osuu pimeässä hapuilevan käden vieno kosketus, ja sitten kuiskaa tytönääni tuskin kuuluvasti hänen nimeänsä.
"Niin, minä se olen", kuiskaa hän vastaukseksi. "Mutta ken taivaan nimessä on se, joka minua kutsuu?"
"Sidi Aissan uled-nail", kuului vastaus. Tytön puhuessa Tarzan tunsi hänen käsittelevän hänen siteitänsä. Silloin tällöin kosketti veitsen kylmä teräs hänen ihoansa. Hetkistä myöhemmin hän oli vapaa.
"Tulkaa!" kuiskasi ääni. Nelinryömin hän seurasi tyttöä ulos teltasta samaa tietä kuin tämä oli tullut. Arabiatar ryömi edelleen pitkin maata, kunnes oli saavuttanut pienen pensaikon. Täällä hän pysähtyi, kunnes Tarzan ehti hänen viereensä. Hetkisen katseli apinamies tyttöä ennenkuin puhui.
"En voi käsittää", sanoi hän vihdoin. "Miksi olet täällä? Mistä tiesit minun olevan vankina tuossa teltassa? Kuinka juuri sinä satuit pelastajakseni?"
Neitonen hymyili. "Olen tullut pitkän matkan tänä iltana", sanoi hän, "ja meillä on pitkä matka edessämme ennenkuin olemme vaarattomassa paikassa. Tulkaa; minä kerron teille kaikki kävellessämme."