Yhdessä he nousivat ja läksivät samoilemaan erämaan yli vuoria kohti.
"Minä en ollut ihan varma, että koskaan pääsisin luoksenne", sanoi tyttö vihdoin, "el adrea oli liikkeellä, ja kun olin jättänyt hevoset, niin hän kaiketi vainusi minua ja seurasi,— olin kauheasti säikähdyksissä".
"Oletpa sinä reipas tyttö!" sanoi Tarzan. "Ja sinä antauduit kaikkeen tuohon vaaraan muukalaisen — uskottoman tähden?"
Tyttö suoristausi hyvin ylpeästi.
"Minä olen sheikki Kadur ben Sadenin tytär", vastasi hän. "En ansaitsisi olla hänen tyttärensä, jollen panisi henkeäni alttiiksi pelastaakseni miehen, joka pelasti minut silloin kun vielä luuli, että minä olin vain tavallinen uled-nail."
"Kuitenkin", intti Tarzan, "olet hyvin reipas tyttö. Mutta mistä tiesit, että olin tuolla vankina?"
"Ahmed-din-Taleb, joka on minun serkkuni isän puolelta, kävi tapaamassa eräitä tuttaviaan siitä heimosta, joka teidät otti kiinni. Hän oli duarissa silloin, kun teidät tuotiin. Kotiin päästyänsä hän kertoi meille isosta frankista, jonka Ali ben Ahmed vangitsi toiselle frankille, ja että tämä tahtoi hänet tappaa. Kuvauksesta tiesin, että sen täytyi olla te. Isä oli poissa. Minä koetin suostutella muutamia miehiä tulemaan teidät pelastamaan, mutta ne eivät tahtoneet, vaan sanoivat: 'Tappakoot uskottomat toisiansa, jos tahtovat. Se ei kuulu meihin; ja jos menemme sekaantumaan Ali ben Ahmedin suunnitelmiin, niin me vain ärsytämme hänen heimonsa taisteluun oman kansamme kanssa.'
"Kun siis tuli pimeä, niin minä tulin yksin, ratsastin hevosella ja toin toisen teitä varten. Ne ovat sidottuina tänne lähelle. Aamulla olemme isäni duarissa. Hänen pitäisi nyt itse olla kotona, — tulkoot sitten yrittämään riistää Kadur ben Sadenilta hänen ystävänsä."
Kotvan aikaa he kävelivät äänettöminä.
"Meidän pitäisi olla hevosten lähellä", sanoi tyttö. "Ihme, että minä en niitä täällä näe."