Niin, monsieurille oli postia; hän kävisi sen noutamassa. Ei, hän ei mainitsisi monsieurin palaamisesta kellekään.
Sitten hän tuli takaisin, tuoden tukun kirjeitä. Yksi niistä sisälsi määräyksen Tarzanin esimieheltä, että hän jättäisi nykyisen hommansa ja rientäisi Kap-kaupunkiin ensimmäisellä höyrylaivalla, mikä oli saatavissa. Siellä hän saisi enemmän ohjeita toiselta asiamieheltä, jonka nimi ja osoite hänelle annettiin. Siinä kaikki — lyhyesti, mutta selvästi. Tarzan valmistausi lähtemään Bu Saadasta seuraavana aamuna. Sitten hän meni linnueeseen kapteeni Gerardia tapaamaan, jonka hotellin ovenvartija ilmoitti edellisenä päivänä palanneen osastoinensa.
Hän tapasi upseerin hänen asunnossaan. Kapteeni kummastui ja iloitsi nähdessään Tarzanin elävänä ja terveenä.
"Kun luutnantti Gernois palasi ja ilmoitti, ettei ollut teitä löytänyt paikalta, johon olitte halunnut jäädä siksi aikaa kun osasto suoritti etsintänsä, tulin minä kovin levottomaksi. Etsimme päiväkausia vuorilta. Sitten tuli sana, että leijona oli teidät tappanut ja syönyt. Todistukseksi tuotiin meille kiväärinne. Hevosenne oli palannut leiriin toisena päivänä katoamisenne jälkeen. Emme voineet epäillä. Luutnantti Gernois oli murheen vallassa — hän otti koko syyn päälleen. Hän itse tahtoi lähteä etsimistä toimeenpanemaan. Hän tapasikin arabialaisen, jolla oli teidän pyssynne. Hän riemastuu kuullessaan, että olette pelastunut."
"Epäilemättä", sanoi Tarzan synkästi hymyillen.
"Hän on nyt kaupungilla, muutoin kutsuttaisin hänet", jatkoi kapteeni
Gerard. "Minä ilmoitan hänelle heti, kun hän palaa."
Tarzan antoi upseerin luulla, että hän oli eksynyt ja harhaillessaan joutunut Kadur ben Sadenin kylään, josta sheikki oli saattanut hänet takaisin Bu Saadaan. Niin pian kuin mahdollista hän sanoi kunnon upseerille hyvästi ja riensi takaisin kaupunkiin. Maurilaisessa yömajassa hän oli Kadur ben Sadenin välityksellä kuullut mielenkiintoisia uutisia. Kerrottiin mustapartaisesta valkoisesta miehestä, joka aina liikkui arabialaiseksi puettuna. Jonkun aikaa hän oli hoidellut taittunutta rannettaan. Hiljakkoin oli ollut poissa Bu Saadasta, mutta oli nyt palannut; ja Tarzan tunsi hänen lymypaikkansa. Sinne hän suuntasi askeleensa.
Hän hapuili ahtaita löyhkääviä kujia pitkin, joilla oli pimeää, kuin hornassa, ja nousi sitten ränstyneitä portaita, joiden päässä oli suljettu ovi ja pienoinen, lasittamaton ikkuna. Ikkuna oli korkealla savihökkelin matalan räystään alla. Tarzan saattoi juuri ulottua sen alireunaan. Hän nosti itseänsä verkalleen, kunnes hänen silmänsä olivat ikkunan alireunan yläpuolella. Huone oli sisäpuolelta valaistu, ja pöydän ääressä istuivat Rokoff ja Gernois. Gernois puhui.
"Te Rokoff olette piru!" lausui hän. "Olette ahdistellut minua, kunnes olen menettänyt viimeisenkin riekaleen kunniastani. Olette pakottanut minut murhaan; sillä sen Tarzanin veri on minun vastuullani. Jollei se toinen paholaisen sikiö, Paulvitsh, myöskin tietäisi salaisuuttani, niin tappaisin teidät täällä tänä iltana paljain käsin."
Rokoff nauroi. "Sitä ette tee, rakas luutnantti", sanoi hän. "Sinä hetkenä kun minut löydettäisin murhattuna, lähettäisi kelpo Alexis sotaministerille täydet todistukset jutusta, jota niin hartaasti haluatte salata; ja sitäpaitsi hän syyttäisi teitä minun murhastani. Olkaahan toki järkevä. Minä olen paras ystävänne. Enkö ole puolustanut kunniaanne aivan kuin se olisi omani?"