Äkkiä huudahti Clayton: "Hyväinen aika! Unohdin ulsterini odotushuoneeseen", ja riensi sitä noutamaan.
"Hyvästi, Jane", virkkoi Tarzan ojentaen kätensä, "Jumala siunatkoon teitä!"
"Hyvästi", vastasi tyttö heikosti. "Koettakaa unohtaa minut… Ei, ei, sillä minä en voisi sietää ajatusta, että olisitte minut unohtanut."
"Siitä ei ole pelkoa, rakas ystävä", sanoi Tarzan. "Kunpa taivas soisi, että voisin unohtaa! Silloin olisi paljoa helpompaa kuin vaeltaa maailman läpi aina muistaen menetettyä mahdollisuutta. Te tulette kuitenkin onnelliseksi, olen varma siitä, — teidän täytyy tulla. Voitte ilmoittaa toisille päätökseni ajaa autollani New Yorkiin, — en tunne kykeneväni sanomaan Claytonille hyvästi. Tahdon aina muistella häntä ystävällisin tuntein, mutta pelkään, että minussa on vielä liian paljon villipetoa, jotta minut voisi uskoa varsin pitkäksi aikaa miehen pariin, joka on minun ja sen ainoan henkilön välillä, jota minä maailmassa haluan."
Kun Clayton kumartui ottamaan takkinsa odotushuoneesta, osuivat hänen silmänsä lattialla olevaan sähkösanomaan. Hän kumartui ottamaan sen ylös ajatellen, että se saattoi olla jonkun pudottama tärkeä tiedonanto. Hän vilkaisi siihen nopeasti ja sitten hän äkkiä unohti takkinsa, lähestyvän junan — kaikki, paitsi tuon pienen keltaisen, hirveän paperinpalan, joka oli hänellä kädessään. Hän luki sen kahdesti ennenkuin saattoi täysin käsittää, kuinka kauhean kohtalokas sen sisältö hänelle oli.
Ennenkuin hän oli ottanut sen maasta, oli hän englantilainen aatelismies, laajojen tiluksien ylväs ja varakas omistaja. Hetkinen senjälkeen kun hän oli lukenut paperin, hän tiesi olevansa arvonimetön ja rovoton kerjäläinen. Se oli D'Arnotin kaapelisähkösanoma Tarzanille ja kuului:
'Sormenjäljet todistavat teidät Greystokeksi. Onnittelen.
D'Arnot.'
Hän horjui kuin olisi saanut kuolettavan iskun. Juuri silloin hän kuuli toisten käskevän häntä rientämään — juna oli pysähtymässä pienen asemasillan luo. Kuin häikäistyneenä hän otti ulsterin kainaloonsa. Hän aikoi kertoa heille sähkösanomasta, kun kaikki olivat junassa. Sitten hän riensi asemasillalle, juuri kun veturi vihelsi kahdesti viimeisenä varoituksena ennen puskurien ensimmäistä tömisevää sysäystä. Toiset olivat ylhäällä kumartuen ulos salonkivaunun sulakkeelta ja hoputtaen häntä rientämään. Hyvinkin viisi minuuttia kului ennenkuin he olivat asettuneet istuimilleen, ja vasta silloin havaitsi Clayton, että Tarzan ei ollut heidän joukossaan.
"Missä on Tarzan?" kysyi hän Jane Porterilta. "Toisessa vaunussako?"