"Ei", vastasi neitonen; "viime hetkessä hän päätti ajaa autollaan takaisin New Yorkiin. Haluaa nähdä Ameriikasta enemmän kuin junan ikkunasta on mahdollista. Hänhän palaa Ranskaan."
Clayton ei vastannut. Hän yritti löytää oikeat sanat selittääkseen Jane Porterille, mikä onnettomuus oli kohdannut häntä — ja Jane Porteria. Hän koetti arvailla, minkä vaikutuksen tämä tieto tekisi tyttöön. Olisiko tämä yhä halukas tulemaan hänen vaimokseen — pelkäksi rouva Claytoniksi? Kamala uhraus, joka jommankumman heistä oli tehtävä, hahmoittui äkkiä suurena hänen mielikuvituksessaan. Sitten tuli kysymys: Vaatiiko Tarzan oikeuksiaan? Apinaihminen oli tiennyt sähkösanoman sisällön jo ennenkuin hän tyynesti kielsi tuntevansa sukuperäänsä! Hän oli myöntänyt, että Kaala, naarasapina, oli hänen äitinsä! Olikohan hän tehnyt sen rakkaudesta Jane Porteriin?
Ei ollut muuta järkevältä näyttävää selitystä. Koska hän siis oli tekeytynyt tietämättömäksi sähkösanoman todistuksesta, niin eikö ollut otaksuttavaa, että hän ei koskaan aikonut vaatia esikoisoikeutensa tunnustamista? Ja jos niin oli, niin mitä oikeutta oli hänellä, William Cecil Claytonilla, vastustaa tämän omituisen miehen toivomuksia ja ehkäistä hänen uhrautumisensa? Jos Apinain Tarzan saattoi tehdä tämän pelastaakseen Jane Porterin onnettomuudesta, niin miksi hän, jonka haltuun tyttö uskoi koko tulevaisuutensa, tekisi mitään hänen edulleen vaarallista?
Ja näin hän aprikoi, kunnes ensimmäinen jalomielinen vaisto julistaa totuus ja luovuttaa arvonimensä ja tiluksensa niiden oikealle omistajalle unohtui itsekkyyden keksimiin viisasteluihin. Mutta koko lopun matkaa ja monta päivää sen jälkeen hän oli ärtynyt ja hajamielinen. Toisinaan tunkeutui esille ajatus, että Tarzan ehkä joskus myöhemmin katuisi jalomielisyyttänsä ja vaatisi oikeuksiaan.
Useita päiviä myöhemmin kun he olivat päässeet Baltimoreen, Clayton mainitsi pian tapahtuvasta vihkimisestä Janelle.
"Mitä tarkoitat pian tapahtuvalla?" kysyi tyttö.
"Aivan ensi päivinä tapahtuvaa. Minun täytyy heti palata Englantiin — haluan, että sinä tulisit mukanani, rakkaani."
"En voi päästä valmiiksi niin pian", vastasi Jane. "Siihen kuluu vähintäänkin kuukausi."
Hän oli iloinen, sillä hän toivoi, että, olipa syy Englantiin palaamiseen mikä tahansa, se saattoi vielä viivyttää häitä. Hän oli tehnyt onnettoman kaupan, mutta hän aikoi esittää osansa uskollisesti katkeraan loppuun saakka — ja kunhan hän vain saisi hiukan hengähdysaikaa, niin hän oli varma menestymisestään siinä. Claytonin vastaus hämmästytti häntä.
"No niin, Jane", sanoi hän. "Se on ikävää, mutta minä siirrän Englannin-matkani kuukaudeksi eteenpäin. Sitten voimme matkustaa yhdessä."