"Niin", sanoi hän, "minä pidän Ameriikasta hyvin paljon. Mikä tietenkin merkitsee, että pidän ameriikkalaisista, sillä maahan on sitä, miksi sen asukkaat sen tekevät. Tapasin siellä ollessani joitakuita hyvin herttaisia henkilöitä. Muistan erään perheen omasta kaupungistanne, neiti Strong, josta erikoisesti pidin — professori Porterin ja hänen tyttärensä."
"Jane Porterin!" huudahti tyttö. "Tarkoitatteko, että tunnette
Jane Porterin? Kas, hän on kaikkein paras ystäväni maailmassa.
Pikku lapsina kasvoimme yhdessä — olemme tunteneet toisemme monet
ikäkaudet."
"Ohhoh!" vastasi toinen hymyillen. "Sitä teidän olisi vaikea saada kellekään uskotelluksi joka teistä on jommankumman nähnyt."
"Muunnan sitten lausettani", selitti neitonen nauraen. "Olemme tunteneet toisemme kaksi ikäkautta — hänen ikänsä ja omani. Mutta olemme toisillemme tosiaan yhtä rakkaat kuin sisarukset, ja nyt kun minä menetän hänet, on sydämeni melkein murtunut."
"Menetättekö hänet!" huudahti Tarzan. "Mitä, kuinka niin? Ah, ymmärrän. Tarkoitatte, että kun hän on nyt naimisissa ja elää Englannissa, tapaatte hänet harvoin, jos koskaan."
"Niin", vastasi nuori nainen; "ja surullisinta koko jutussa on, että hän ei mene avioliittoon miehen kanssa, jota rakastaa. Voi, se on kauheaa! Mennä naimisiin velvollisuudentunnosta! Minusta se on ihan jumalatonta, kuten hänelle sanoinkin. Se koski minuun niin kipeästi, että vaikka sukulaisten lisäksi olin ainoa henkilö, joka piti kutsuttaman häihin, en tahtonut sallia hänen minua kutsua, sillä minä en olisi mennyt moisen kauhean ilveilyn todistajaksi. Mutta Jane Porter on omituisen itsepintainen. Hän on varma siitä, että hän tekee ainoan teon, joka tässä asiassa on kunniallinen, eikä mikään maailmassa voi estää häntä ottamasta kreivi Greystokea, paitsi Greystoke itse tai kuolema."
"Säälin häntä", sanoi Tarzan,
"Ja minä säälin miestä, jota hän rakastaa", virkkoi tyttö, "sillä hän rakastaa Janea. En ole koskaan häntä tavannut, mutta ystävättäreni sanoista päättäen hänen täytyy olla hyvin merkillinen henkilö. Hän kuuluu syntyneen Afrikan viidakossa, jossa hurjat, ihmisenmuotoiset apinat ovat hänet kasvattaneet. Ei ollut koskaan nähnyt valkoista miestä tai naista, ennenkuin professori Porter seurueineen heitettiin rannikolle aivan hänen pikku majansa kynnykselle. Hän pelasti heidät kaikennäköisten kauheiden elukkain kynsistä ja suoritti mitä ihmeellisimpiä urotöitä. Kaiken kukkuraksi hän rakastui Janeen ja Jane häneen, vaikkei tyttö sitä koskaan oikein varmasti tiennyt, ennenkuin oli lupautunut loordi Greystokelle."
"Perin merkillistä", jupisi Tarzan takoen aivojaan löytääkseen jonkun verukkeen, millä kääntäisi puheen toisaalle. Hän oli mielissään kuullessaan Hazel Strongin juttelevan Janesta, mutta kun keskustelu kääntyi häneen itseensä, tunsi hän kiusaantumista ja hämmennystä. Mutta hän sai pian hengähdysaikaa, sillä tytön äiti tuli heidän luokseen ja haastelu muuttui ylimalkaiseksi. Seuraavat päivät kuluivat yksitoikkoisesti. Meri oli tyyni. Taivas oli kirkas. Höyrylaiva kynti tasaisesti etelää kohti, pysähtymättä. Tarzan vietti jokseenkin paljon ajastaan neiti Strongin ja hänen äitinsä seurassa. He kuluttivat hetkiänsä kannella lueskelemiseen, juttelemiseen tai valokuvien ottamiseen neiti Strongin kameralla. Auringonlaskun jälkeen he kävelivät. Eräänä päivänä näki Tarzan neiti Strongin juttelemassa oudon miehen kanssa, jota ei ollut ennen laivalla tavannut. Hänen lähestyessään paria kumarsi mies tytölle, kävelläkseen pois.
"Odottakaa, monsieur Thuran", sanoi neiti Strong; "teidän pitää tavata herra Caldwell. Olemme matkatovereita ja meidän tulisi tutustua toisiimme."