Herrasmiehet kättelivät. Vilkaistessaan herra Thuranin silmiin Tarzan kummastui niiden ilmeen omituisesta tutunomaisuudesta.
"Varmaankin minulla on ollut kunnia tavata monsieur joskus ennenkin", sanoi Tarzan, "vaikka en voi muistaa missä tilaisuudessa".
Herra Thuran näkyi joutuvan hämilleen.
"Enpä tiedä, monsieur", vastasi hän, "saattaa kyllä olla niin. Minullakin on vieraan henkilön tavatessani joskus ollut samanlainen tunnelma."
"Herra Thuran on selittänyt minulle muutamia merenkulun salaisuuksia", mainitsi tyttö.
Tarzan kiinnitti vähän huomiota sukeutuvaan keskusteluun, — hän koetti muistella, missä oli herra Thuranin ennen nähnyt. Että se oli tapahtunut merkillisissä olosuhteissa, siitä hän oli varma. Nyt lankesi päivänpaiste heihin ja tyttö pyysi herra Thurania siirtämään hänen tuolinsa varjoon. Tarzan sattui sillä aikaa tarkkaamaan miestä ja huomasi, kuinka kömpelösti hän käsitteli tuolia, — vasen ranne oli jäykkä. Se tuntomerkki riitti. Äkkinäinen ajatusten sarja selvitti lopun.
Herra Thuran oli koettanut löytää veruketta sirosti peräytyäkseen. Heidän paikkojensa siirtoa seuraava pysähdys keskustelussa soi hänelle siihen tilaisuuden. Kumartaen syvään neiti Strongille ja nyökäten päällänsä Tarzanille hän kääntyi jättääkseen heidät.
"Hetkinen", virkkoi Tarzan. "Jos neiti Strong suvaitsee, haluan seurata teitä. Palaan tuossa tuokiossa, neiti Strong."
Herra Thuran näytti hätääntyneeltä. Kun miehet olivat ehtineet tytön näköpiiristä, pysähtyi Tarzan laskien kätensä raskaasti toisen olalle.
"Mitä peliä te nyt pelaatte, Rokoff?" kysyi hän.