Hazel Strong katseli omasta hämärtyneestä hytinikkunastaan pimeälle merelle. Äkkiä syöksyi möhkäle hänen silmiensä ohi yläkannelta mereen. Se putosi niin nopeasti mustaan veteen, että tyttö ei varmasti eroittanut mitä se oli, — saattoi olla ihminenkin kukaties. Hän kuunteli jonkun aikaa eroittaisiko ylhäältä tuota aina peloittavaa huutoa: "Joku pudonnut mereen!" mutta mitään ei kuulunut. Kaikki oli hiljaista ylhäällä laivassa — kaikki alhaalla meressä.
Tyttö päätti, että oli vain nähnyt laivan miehistön heittävän mereen jonkin roskaröykkiön, ja hetkistä myöhemmin hän meni makuutiloilleen.
KOLMASTOISTA LUKU
Lady Alicen haaksirikko
Seuraavana aamuna oli Tarzanin paikka suuruspöydässä tyhjä. Neiti Strong oli hiukan utelias, sillä herra Caldwell oli aina pitänyt huolta, että oli saanut syödä aamiaisensa hänen ja hänen äitinsä seurassa. Kun hän myöhemmin istui kannella, pysähtyi herra Thuran vaihtamaan muutaman hilpeän sanan hänen kanssaan. Mies näytti olevan oivallisella tuulella, hänen sävynsä oli äärettömän herttainen. Kun hän astui edelleen, tuntui neiti Strongista, että herra Thuran oli perin miellyttävä mies.
Päivä kului raskaasti. Neiti Strong kaipasi herra Caldwellin tyyntä seuraa. Hänessä oli ollut jotakin, mikä alusta pitäin oli voittanut tytön myötätunnon. Hän oli niin hupaisesti jutellut paikoista, joissa oli käynyt, kansoista ja niiden tavoista sekä villieläimistä. Ja hänellä oli aina ollut kummallinen kyky tehdä vertailuja kesyttömien eläinten ja sivistyneiden ihmisten välillä, mikä osoitti edellisten melkoista tuntemista ja jälkimäisten terävää, vaikka joskus ivallista arvostelemista.
Kun herra Thuran jälleen pysähtyi juttelemaan hänen kanssaan iltapuolella, tervehti neiti Strong sitä hauskana vaihteluna päivän yksitoikkoisuuteen. Mutta häntä oli alkanut vakavasti huolestuttaa herra Caldwellin jatkuva poissaolo. Tavalla tai toisella yhdisti hän sen yhä eilisiltaiseen säikähdykseensä, jolloin tumma esine oli hänen hytinikkunansa ohi pudonnut mereen. Nyt hän mainitsi asiasta herra Thuranille. Oliko tämä nähnyt herra Caldwellia tänään? Ei ollut. Miksi?
"Hän ei ollut aamiaisella kuten tavallista enkä ole nähnyt häntä sitten eilisen", selitti tyttö.
Herra Thuran oli tavattoman huolehtivainen. "Minulla ei ollut iloa läheisesti tuntea herra Caldwellia", sanoi hän. "Mutta hän näytti perin kunnioitettavalta herrasmieheltä. Voikohan hän pahoin ja on sen vuoksi jäänyt hyttiinsä? Se ei olisi ihmeellistä."
"Ei", vastasi tyttö, "eihän se ihmeellistä olisi; mutta jostakin selittämättömästä syystä tunnen hupsua naisellista aavistusta, että tässä asiassa on jotakin hullusti. Minulla on niin omituinen tunne — ikäänkuin tietäisin, että hän ei ole laivassa."