"Nopeasti sitten", vastasi toinen, "sillä meidän täytyy pitää kiirettä, jos aijomme ehtiä Kincaidille ennenkuin se lähtee. Se on ollut lähtövalmiina kolme tuntia ja odottanut vain tuota yhtä matkustajaa. Puhuin erään sen laivamiehen kanssa puoli tuntia sitten."
Puhuessaan ohjasi hän kulun laiturin päähän, jossa hän tiesi toisen veneen olevan kiinnitettynä. Autettuaan naisen siihen hyppäsi hän itse perässä ja työnsi veneen rannasta. He kiitivät pian pitkin veden pintaa.
Höyrylaivan sivulla mies pyysi palkkaansa ja nainen työnsi hänen ojennettuun käteensä kourallisen seteleitä välittämättä edes laskea summan suuruutta. Yksi ainoa silmäys seteleihin sai miehen vakuutetuksi siitä, että hän oli saanut erinomaisen runsaan hyvityksen. Sitten hän auttoi naista köysiportaita ylös ja jäi aluksineen laivan kupeelle odottamaan, tahtoisiko tämä antelias matkustaja ehkä päästä myöhemmin taas maihin.
Mutta pian ilmaisi koneen jyskytys ja teräsköyden ratina vinttureilla, että Kincaidin ankkuria hinattiin ylös, ja hetkeä myöhemmin odottaja kuuli potkurien rupeavan pyörimään, ja pieni höyrylaiva lähti hitaasti hänestä poispäin Kanaalia kohti.
Kääntyessään soutamaan taas rannalle kuuli hän naisen huudon laivan kannelta.
"Tätä minä sanon kirotuksi onneksi", puheli hän itsekseen. "Olisinhan yhtä hyvin voinut saada koko tuon penteleen setelitukon."
Kun Jane Clayton kiipesi Kincaidin kannelle, huomasi hän laivan näköjään tyhjäksi. Missään ei ollut merkkiäkään hänen etsimistään miehistä eikä kenestäkään muusta, joten hän alkoi etsiä miestään ja lastaan, jotka hän toivoi kaikesta huolimatta heti löytävänsä.
Hän kiiruhti nopeasti kajuuttaan, joka oli puoleksi kannen yläpuolella ja puoleksi sen alla. Rientäessään lyhyitä kajuutanportaita alas salonkiin, jonka kummallakin puolella oli laivan päällystön käyttämiä pienempiä huoneita, ei hän huomannut, että eräs ovi suljettiin äkkiä hänen edessään. Hän kulki salongin päästä päähän ja kääntyen sitten takaisin pysähtyi joka ovelle kuuntelemaan ja koetti varovasti jokaista lukkoa.
Kaikki oli hiljaista, aivan hiljaista, ja hän luulotteli rasittuneessa mielikuvituksessaan, että hänen oman pelästyneen sydämensä jyskytys täytti koko laivan äänekkäällä pauhullaan.
Ovet avautuivat yksi toisensa jälkeen hänen kosketuksestaan, mutta kaikki paikat olivat tyhjinä. Hän ei huomannut innokkaassa puuhassaan äkkiä syntynyttä liikettä laivalla, koneitten tärinää ja potkurin jyskytystä. Hän oli tullut viimeiselle ovelle oikealla puolella, ja kun hän työnsi sen auki, tarttui häneen kiinni huoneessa ollut voimakas, tummakasvoinen mies, joka veti hänet nopeasti ummehtuneeseen, pahalta haisevaan hyttiin.