Autiolle saarelle jätettynä
Kun Tarzan ja hänen oppaansa olivat kadonneet pimeän laiturin varjoihin, oli tiheään huntuun verhoutunut nainen kiiruhtanut pitkin ahdasta lehtokujaa sen kapakan ovelle, josta nuo kaksi miestä olivat juuri lähteneet.
Siinä hän pysähtyi ja katseli ympärilleen ja astui sitten rohkeasti kurjaan luolaan ikäänkuin tyytyväisenä siitä, että oli vihdoinkin päässyt etsimäänsä paikkaan.
Parikymmentä puolijuopunutta merimiestä ja satamajätkää töllisteli komeapukuista naista, joka oli odottamaton näky heidän keskellään. Hän lähestyi nopeasti huolimattomassa ulkoasussa olevaa tarjoilijatarta, joka tuijotti puolittain kateellisena, puolittain vihaisena onnellisempaa sisartaan.
"Oletteko nähnyt täällä vain noin minuutti sitten pitkän hyvinpuetun miehen", kysyi hän, "joka kohtasi toisen ja meni pois hänen kanssaan?"
Tyttö vastasi myöntäen, mutta ei voinut sanoa, mihin päin he olivat menneet. Muuan merimies, joka tuli kuuntelemaan keskustelua, vakuutti tiedon oikeaksi: vähän ennenkuin hän oli aikonut kapakkaan, oli hän nähnyt sieltä lähtevän kaksi miestä, jotka kulkivat laiturille päin.
"Osoittakaa minulle, minne päin he menivät", huudahti nainen, pistäen miehen kouraan rahan.
Mies vei hänet pois, ja he kävelivät yhdessä nopeasti laiturille ja sitten sitä pitkin, kunnes näkivät vedessä pienen veneen, joka juuri oli katoamassa lähellä olevan höyrylaivan varjoihin.
"Siellä he ovat", kuiskasi mies.
"Kymmenen puntaa, jos hankitte veneen ja soudatte minut tuohon höyrylaivaan", huudahti nainen.