Yö oli kovin pimeä, raskaat pilvet kulkivat matalalla viidakon ja veden yläpuolella — vain lännessä, jossa aava valtameri levisi joensuun toisella puolen, näytti pimeys hieman hälvenevän.
Tämä yö oli mitä soveliain esillä olevan työn suorittamiseen.
Janen viholliset eivät voineet nähdä, mitä laivalla tehtiin, eivätkä huomata sen suuntaa, kun nopea virta veisi sitä valtamerelle päin. Ennen päivänkoittoa toisi pakovesi Kincaidin Benguela-virtaan, joka kulkee pohjoista kohti meressä pitkin rannikkoa, ja koska puhalsi etelätuuli, toivoi Jane olevansa kaukana Ugambin suulta ennenkuin Rokoff huomaisi höyrylaivan lähdön.
Työssään ponnistelevia merimiehiä vartioiva nuori nainen päästi helpotuksen huokauksen, kun ankkuriketju lopullisesti katkesi, ja hän tiesi, että alus pääsi lähtemään villin Ugambin helmasta.
Hilliten yhä aseellaan molempia vankejaan hän käski heidät kannelle, aikoen sulkea heidät jälleen keulasuojaan. Mutta lopulta he saivat hänet luopumaan aikeestaan vakuuttamalla uskollisuuttaan ja todistelemalla, kuinka he olisivat hänelle hyödyksi. Hän salli heidän jäädä kannelle.
Muutaman minuutin ajan Kincaid lipui nopeasti virran mukana ja sitten kuului raapivaa ääntä ja se pysähtyi nytkähtäen keskelle väylää. Laiva oli ajautunut matalaan hietasärkkään, joka jakoi väylän kahtia noin puolen kilometrin päässä merestä.
Laiva pysyi hetken paikallaan ja kääntyi sitten ympäri, kunnes keula oli rantaan päin, ja lähti taas liikkeelle.
Samalla hetkellä, juuri kun Jane Clayton onnitteli itseään siitä, että laiva taas oli irti, tuli hänen korviinsa joelta ääniä siltä kohdalta, jossa Kincaid oli ollut ankkurissa — pyssynlaukauksia ja naisen huuto — kimeä, läpitunkeva ja pelokas kirkaisu.
Kun merimiehet kuulivat laukaukset, olivat he varmoja siitä, että Rokoff, heidän isäntänsä, oli tulossa. Ja kun he eivät ollenkaan pitäneet suunnitelmasta, jonka mukaan heidän olisi pitänyt jäädä ajelehtivaan laivaan, alkoivat he kiireesti kuiskailla ja ajatella keinoa, millä voittaisivat nuoren naisen ja kutsuisivat sitten Rokoffin tovereineen avukseen.
Kohtalo näytti olevan heille suosiollinen, sillä pyssynlaukaukset olivat suunnanneet Jane Claytonin huomion pois näistä vastahakoisista apulaisista, ja sensijaan että hän olisi pitänyt silmällä heitä, kuten oli aikonut, juoksi hän Kincaidin keulalaidalle koettaakseen pimeydestä saada selville, mikä oli aiheuttanut metelin joella.