Samalla hän muisti elävästi viime kerran, jolloin hän oli uinut Ugambissa, ja silloin äkillinen väristys puistatti hänen jättiläisvartaloaan.
Mutta vaikka hän kahdesti tunsi jonkin tulevan alhaalta liejusta ja sipaisevan hänen jalkojaan, ei mikään tarttunut häneen kiinni, ja äkkiä hän unohti hämmästyksissään krokotiilit kokonaan, kun näki mustan möhkäleen odottamatta kohoavan edessään sellaisella paikalla, jossa hän yhä odotti tapaavansa aukean joen.
Möhkäle oli niin likellä, että muutamat vetäisyt toivat hänet sen luo, ja hän huomasi kummastuksekseen koskettavansa laivan kylkeä.
Kun ketterä apinamies kiipesi aluksen kaiteen yli, tuli hänen herkkiin korviinsa taistelun hälyä kannen vastakkaiselta puolelta.
Hän kiiruhti äänettömästi sinne.
Kuu oli nyt noussut, ja vaikka taivas oli yhä pilvien peitossa, ei taistelun näyttämö ollut sellaisen täydellisen pimeyden verhossa kuin aikaisemmin oli vallinnut. Hänen terävät silmänsä näkivät kahden miehen hahmot ottelemassa naisen kanssa.
Hän ei tietänyt, että siinä oli nainen, joka oli seurannut Anderssonia sisämaahan, mutta hän aavisti kuitenkin sitä, koska hän nyt oli aivan varma, että kohtalo oli tuonut hänet Kincaidin kannelle.
Mutta hän ei kuluttanut pitkiä aikoja turhiin mietiskelyihin. Kaksi lurjusta uhkasi tehdä naiselle pahaa, ja se oli apinamiehelle kyllin suuri syy heittäytyä jättiläisvoimineen taisteluun kysymättä syytä.
Merimiehet huomasivat laivassa vaikuttavan uuden voiman silloin kun vankka käsi laskeutui kummankin olalle. He lennähtivät äkkiä sivulle ikäänkuin olisivat joutuneet vauhtipyörään.
"Mitä tämä merkitsee?" kysyi matala ääni heidän korvansa juuressa.