Kaksi venettä laskettiin vesille, ja kun ei ollut ollenkaan merenkäyntiä, päästiin maihin hyvin helposti. Tarzanin pedot haistelivat innokkaina ja levottomina synnyinsaarensa tuttua ilmaa, kun pikku veneet lähestyivät rantaa, ja tuskin oli veneiden pohja tarttunut rannan hiekkaan, kun Sheeta ja Akutin apinat loikkasivat laidan yli ja juoksivat nopeasti viidakkoon.
Surunvoittoinen hymy väreili apinamiehen huulilla, kun hän näki heidän menevän.
"Hyvästi, ystäväni", mumisi hän. "Te olette olleet hyviä ja uskollisia liittolaisia, ja minä tulen kaipaamaan teitä."
"Hehän palaavat, eikö niin, rakkaani?" kysyi Jane Clayton seisten hänen vieressään.
"Ehkä ja ehkä ei", vastasi apinamies. "He ovat olleet levottomia siitä asti kun heidän on ollut pakko olla ystävinä niin monen ihmisolennon kanssa. Ainoastaan Mugambin ja minun kanssani he olivat rauhallisempia, sillä hän ja minä olemme parhaassa tapauksessa vain puoleksi ihmisiä. Mutta sinä ja laivamiehet olette liian sivistyneitä minun pedoilleni — teitä he pakenevat. Epäilemättä he tuntevat, etteivät voi olla niin hyvien herkkujen läheisyydessä joutumatta vaaraan kaapata itselleen joskus erehdyksestä suupalan."
Jane nauroi. "Luullakseni he koettavat paeta sinua", vastasi hän. "Sinä koetat aina ehkäistä heitä sellaisesta, jonka moitittavuutta he eivät käsitä. Pienten lasten tavoin he ovat nyt varmaan iloissaan, kun voivat päästä isällisestä kuristasi. Jos he tulevat takaisin, toivon kuitenkin, etteivät he tulisi yöllä."
"Tai nälkäisinä, vai kuinka?" nauroi Tarzan.
Kahden tunnin ajan maihintulon jälkeen pieni seurue katseli palavaa laivaa, josta he olivat lähteneet. Sitten kuului heidän korviinsa veden yli heikosti toisen räjähdyksen ääni. Kincaid vajosi melkein heti sen jälkeen.
Toisen räjähdyksen syy ei ollut niin salaperäinen kuin ensimmäisen; perämies selitti nimittäin sen johtuneen siitä, että kattilat olivat räjähtäneet, kun liekit olivat ehtineet sinne asti. Mutta ensimmäinen räjähdys antoi haaksirikkoisille paljon ajattelemisen aihetta.