He peräytyivät hetkeksi — ne, jotka olivat jälellä ja neuvottelivat keskenään vähäisen matkan päässä apinamiehestä, joka katseli heitä käsivarret ristissä ja sievät kasvot puolittain hymyillen. Pian he taas lähestyivät häntä, tällä kertaa heilutellen raskaita sotakeihäitään. He olivat Tarzanin ja viidakon välissä muodostaen hänen ympärilleen pienen puoliympyrän, joka yhä soukkeni heidän lähetessään.
Näytti siltä, että apinamiehellä oli hyvin pieni mahdollisuus väistää loppurynnistystä, kun suuret keihäät singottaisiin kaikki yhtaikaa häntä kohti. Mutta jos hän tahtoi päästä pakoon, ei ollut muuta keinoa kuin murtautua villien soturirivien läpi, sillä hänen takanaan oli aava meri.
Hänen tilansa oli tosiaan mitä vakavin, kun hänen mieleensä juolahti ajatus, joka muutti hänen hymynsä leveäksi irvistykseksi. Sotilaat olivat vielä jonkun matkan päässä ja etenivät hitaasti, pitäen tapansa mukaan julmaa melua — he kiljuivat villisti ja tömistelivät maata paljailla jaloillaan, hyppiessään eriskummaista sotatanssiaan. Tällöin apinamies kohotti äänensä, päästäen villejä, kaameita kiljaisuja, jotka saivat neekerit äkkiä pysähtymään hölmistyneinä. He katsoivat kysyvästi toisiinsa, sillä tämä ääni oli niin hirveä, että heidän oma kamala melunsa jäi sen rinnalla mitättömäksi. He olivat varmoja, ettei ihmiskurkku voinut saada aikaan näitä eläimellisiä karjahduksia, ja kuitenkin he olivat omin silmin nähneet valkoisen miehen avaavan suunsa päästääkseen ilmoille karmivan huutonsa.
He epäröivät kuitenkin vain hetken ajan ja sitten he yksimielisesti jälleen alkoivat eriskummaisella tavallaan lähetä saalistaan. Mutta äkillinen rätinä viidakossa heidän takanaan sai heidät taas pysähtymään, ja kun he kääntyivät katsomaan, mistä tämä uusi melu tuli, avautui heidän hämmästyneiden silmiensä eteen näky, joka olisi hyydyttänyt urhoollisempienkin miesten veren kuin wagambien.
Toisiinsa kietoutuneiden puiden ja pensaiden keskeltä hyppäsi viidakosta suuren suuri pantteri silmät leimuten ja torahampaat näkyvissä, ja sen takana lähestyi parikymmentä mahtavaa karvaista apinaa nopeasti vaikka tosin kömpelösti heitä kohti. Eläimet olivat puoleksi pystyssä lyhyiden, väärien säärtensä varassa, ja pitkät käsivarret ulottuivat maahan asti, jota vastaan ne tukivat raskaita ruumiitaan kovilla rystysillään, heiluen puolelta toiselle.
Tarzanin pedot olivat vastanneet hänen kutsuunsa.
Ennenkuin wagambit saattoivat tointua hämmästyksestään, oli tuo hirveä joukko heidän kimpussaan toiselta puolelta ja Apinain Tarzan toiselta. Raskaita keihäitä singottiin ja mahtavia sotanuijia heiluteltiin, ja vaikka apinoita kaatui, niin kaatuivat myöskin Ugambin miehet.
Sheetan julmat torahampaat ja raatelevat kynnet repivät ja runtelivat mustia ruumiita. Akutin mahtavat keltaiset iskuhampaat upposivat monen sileäihoisen villin kurkkuun, ja Apinain Tarzan oli milloin siellä milloin täällä kiihoittaen pelottavia liittolaisiaan ja tehden tuhoisaa jälkeä pitkällä kapealla veitsellään.
Tuossa tuokiossa olivat neekerit hajaantuneet säilyttääkseen henkensä; mutta niistä paristakymmenestä miehestä, jotka olivat hiipineet harjanteen ruohoisia rinteitä alaspäin, onnistui yhden ainoan soturin välttää joukkoa, joka oli tuhonnut hänen väkensä.
Tämä oli Mugambi, Ugambin wagambien päällikkö, ja kun hän katosi puiden ja pensaiden rehevään verhoon harjanteen huipulla, näkivät ainoastaan apinamiehen terävät silmät, minne hän pakeni.