KAHDEKSAS LUKU
Kuolemantanssi
Suuri notkea olento luikerteli pehmeillä käpälillään aivan äänettömästi pilkkopimeässä yössä viidakon rehevien, toisiinsa kietoutuneiden puiden ja pensaiden läpi.
Vain kaksi hehkuvaa keltaisenvihreätä pistettä heijastui silloin tällöin kuun säteissä, joka joskus tunkeutui yötuulessa vienosti huokailevan lehväkaton läpi.
Aika-ajoin eläin seisahtui ja nuuski etsivästi kuono ylöspäin kohotettuna. Toisinaan nopea, lyhyt käväisy yläpuolella olevilla oksilla viivytti hetken ajan sen keskeytymätöntä matkaa itää kohti. Sen herkkiin sieraimiin tuli monen herkullisen nelijalkaisen olennon hieno, miltei tuntematon haju, saaden sen julmat, riippuvat leukapielet vettymään.
Mutta se jatkoi itsepintaisesti matkaansa, omituisesti välittämättä nälän vaatimuksista, joka jollakin toisella kertaa olisi pannut sen pehmeän turkin peittämät lihakset pullistumaan ja saanut sen syöksymään hampaineen johonkin hentoon kurkkuun.
Koko yön olento kulki yksinäistä tietään ja seuraavana päivänä se pysähtyi vain kerran tappaakseen yhden ainoan otuksen, jonka se repi palasiksi ja hotki suuhunsa muristen kumeasti ja äreästi, ikäänkuin se olisi ollut puolikuollut ruuanpuutteesta.
Oli hämärä, kun se lähestyi paalutusta, joka ympäröi suurta alkuasukaskylää. Nopean ja äänettömän kuoleman varjon tavoin se kierteli kylää kuono maassa ja pysähtyi lopulta aivan lähelle paalutusta, missä tämä melkein kosketti usean majan takaosaa. Siellä eläin nuuski hetken ajan ympäristöään ja kääntäen sitten päätänsä se kuunteli tarkkaavasti korvat pystyssä.
Se, mitä se kuuli, ei ollut mikään ääni ihmiskorvilla arvosteltuna, mutta eläimen hyvin harjaantuneet ja herkät aistimet näyttivät tuovan jonkun sanoman sen villeihin aivoihin. Ihmeellinen muutos tapahtui siinä liikkumattomassa, patsasta muistuttavassa luu- ja lihasyhdistelmässä, joka hetkeä aikaisemmin oli ollut kuin elävästä pronssista valettu.
Aivan kuin ollen teräsvieterien päällä, jotka äkkiä olivat lauenneet, se ponnahti nopeasti ja äänettömästi paalutuksen harjalle ja katosi varovasti kuin kissa puuaidan ja läheisen majan väliseen mustaan solaan.