Toisella puolen olevalla kylätiellä naiset sytyttelivät monia pieniä tulia ja kokosivat vedellä täytettyjä keittoastioita, sillä aiottiin viettää suuri juhla, ennenkuin yö olisi lopussa. Tukevan paalun luona keskellä ympäröiviä tulia seisoi pieni ryhmä mustia sotureita keskustellen. Heidän ruumiiseensa oli maalattu eriskummaisia leveitä juovia, valkoisia, sinisiä ja keltaisia. Silmien ja huulien ympäri, rintaan ja vatsaan oli tehty suuria värikkäitä ympyröitä, ja heidän savella tahratusta tukkalaitteestaan pisti esiin kirjavia sulkia ja pitkiä suoria rautalanganpalasia.
Kylä valmistautui juhlaa varten, samalla kun eräässä majassa hurjan juhlan näyttämön sivulla heidän eläimellisen ruokahalunsa uhri odotti sidottuna loppuansa. Ja millaista loppua!
Apinain Tarzan jännitti mahtavat lihaksensa saadakseen poikki kahleet, jotka sitoivat häntä, mutta niitä oli monta kertaa vahvistettu venäläisen yllytyksestä, joten apinamiehenkään jättiläisvoimat eivät voineet niille mitään.
Kuolema!
Tarzan oli monta kertaa katsonut tätä kolkkoa metsästäjää suoraan kasvoihin ja hymyillyt. Ja hän hymyilisi tänäkin yönä, kun tiesi, että loppu tulisi nopeasti; mutta nyt hän ei ajatellut itseään, vaan noita toisia, niitä rakkaita, joiden täytyi eniten kärsiä hänen poistumisestaan.
Jane ei saisi milloinkaan tietää, miten hän kuoli. Siitä hän kiitti taivasta, ja hän oli kiitollinen siitäkin, että ainakin Jane oli turvassa maailman suurimman kaupungin sydämessä. Turvassa herttaisten ja rakastavien ystävien keskellä, jotka tekisivät parhaansa keventääkseen hänen kuormaansa.
Mutta poika!
Tarzan kiemurteli tuskissaan ajatellessaan häntä. Hänen oma poikansa! Ja nyt hän itse — viidakon mahtava herra — hän, Tarzan, apinain kuningas, ainoa koko maailmassa, joka kykeni löytämään ja pelastamaan lapsen niistä kauhuista, jotka Rokoffin roistomainen mieli oli suunnitellut, — oli joutunut ansaan kuten tyhmä, mykkä eläin. Hän kuolisi muutaman tunnin kuluttua ja hänen mukanaan häviäisi lapsen viimeinen pelastuksen toivo.
Rokoff oli iltapäivällä ollut useita kertoja herjaamassa ja pahoinpitelemässä häntä, mutta ei ollut onnistunut saamaan yhtään vastustavaa sanaa tai tuskanvalitusta jättiläisvangin huulilta.
Sitten Rokoff oli lopulta luopunut yrityksestään, jättäen erikoisen taidokkaasti suunnittelemansa sielullisen kidutuksen viime hetkeen. Silloin, juuri ennenkuin ihmissyöjien julmat keihäät ainiaaksi lopettaisivat hänen vihansa esineen kärsimykset, hän aikoi viholliselleen ilmaista Janen todellisen olopaikan, Tarzanin luullessa hänen olevan turvallisesti Englannissa.