Hämärä oli laskeutunut kylään ja apinamies saattoi kuulla, kuinka hänen kiduttamistaan ja illan juhlaa edelleen valmisteltiin. Hän saattoi ajatuksissaan kuvailla kuolemantanssia — hän oli sen nähnyt monta kertaa ennen. Nyt hän joutuisi kaiken keskukseksi, paaluun kytkettynä.
Häntä ei pelottanut kidutus ja kova kuolema — kun ympärillä tanssivat soturit leikkelisivät hänet palasiksi julman taitavasti, silpoisivat hänet aiheuttamatta ruumiissa tunnottomuutta. Hän oli tottunut kärsimiseen, veren näkemiseen ja julmaan kuolemaan. Mutta elämisen halu oli silti hänessä yhtä voimakkaana, ja kunnes elämänliekki viimeisen kerran leimahtaisi ja sammuisi, olisi koko hänen olemuksensa täynnä toivoa ja päättäväisyyttä. Jos heidän tarkkaavaisuutensa herpautuisi hetkeksikin, keksisivät hänen älykäs mielensä ja jättiläislihaksensa jonkun tavan päästä pakoon — päästä pakoon ja kostaa.
Kun hän makasi siinä harkiten kiihkeästi kaikkia pelastusmahdollisuuksia, tuli tuttu haju heikosti hänen herkkiin sieraimiinsa. Heti paikalla heräsivät hänen kaikki aistinsa täyteen toimintaan. Hänen harjaantuneet korvansa kuulivat pian ulkopuolelta muille kuulumattoman äänen — hänen majansa takana oli joku olento.
Hänen huulensa liikkuivat, ja vaikka ei kuulunut mitään ääntä, jonka ihmiskorva olisi erottanut hänen vankilansa seinien takaa, tiesi hän kuitenkin, että ulkopuolella oleva olento kuulisi hänet. Hän tiesi jo, kuka siellä oli, sillä hänen sieraimensa olivat ilmaisseet sen yhtä selvästi kuin meidän silmämme tuntevat vanhan ystävän, jonka tapaamme kirkkaassa päivänvalossa.
Hetkeä myöhemmin hän kuuli turkispeitteisen ruumiin ja pehmeiden jalkojen hiljaista liikuntaa, kun eläin kiipesi paalutuksen yli majan takaa. Sitten kuului räiskinää niissä paaluissa, joista seinä oli tehty. Pian livahti näin muodostuneesta reiästä suuri eläin, joka painoi kylmän kuononsa hänen kaulaansa vasten. Se oli Sheeta-pantteri.
Eläin nuuski pitkällään olevaa miestä vinkuen hiljaa. Tarzanin ja Sheetan välisellä ajatustenvaihdolla oli rajansa, joten Tarzan ei voinut olla varma siitä, ymmärsikö Sheeta kaikki, mitä hän koetti tälle ilmoittaa. Sheeta saattoi tietystikin nähdä, että mies oli sidottu ja avuton, mutta Tarzan ei voinut sanoa, aiheuttiko tämä seikka pantterin mielessä mitään käsitystä hänen herraansa uhkaavasta vaarasta.
Mikä oli tuonut eläimen hänen luokseen? Se, että Sheeta oli tullut, oli hyvänä enteenä siitä, mitä se saattoi tehdä. Mutta kun Tarzan koetti saada Sheetan kalvamaan siteet poikki, ei tuo suuri eläin näyttänyt voivan käsittää, mitä häneltä odotettiin, vaan nuoleskeli sensijaan vangin ranteita ja käsivarsia.
Pian tuli tässä kaikessa keskeytys. Joku lähestyi majaa. Sheeta murahti kumeasti ja livahti kaukaiseen, pimeään nurkkaan. Tulija ei ollut ilmeisesti kuullut varoittavaa ääntä, sillä hän astui miltei heti majaan — pitkä, alaston, villi soturi.
Hän tuli Tarzanin sivulle ja pisti häntä keihäänsä kärjellä. Apinamiehen huulilta kuului omituinen, kaamea ääni ja siihen vastaukseksi hypähti majan äärimmäisen nurkan pimeydestä esiin turkispeitteinen hahmo salamannopeana kuin kuoleman vasama. Suuri peto iski suoraan neekerin maalattuun rintaan, kaivaen terävät kyntensä mustaan ihoon ja upottaen suuret, keltaisen torahampaansa pikimustaan kurkkuun.
Neekeri päästi hirveän tuskan ja kauhun huudon, johon sekaantui saaliinsa kimpussa olevan pantterin karmiva kiljunta. Sitten tuli hiljaisuus — ei kuulunut muuta kuin verisen lihan repimistä ja ihmisluiden musertumista mahtavien leukojen välissä.