Hän koetti yhä uudestaan ja uudestaan pinnistää silmiään viidakon yön pimeydessä nähdäkseen edes vilaukselta nuo rakkaat piirteet, mutta ei erottanut ponnistuksistaan huolimatta muuta kuin kasvojen hämärät ääriviivat. Silloin hän taas puristi lämpimän pikku käärön sykkivää sydäntään vasten.
Kello oli jo varmasti kolme aamuyöllä, kun Andersson käänsi veneen kokan rantaa kohti erään aukeaman kohdalla, jossa näkyi kuun vaalenevassa valossa joukko alkuasukasten majoja okaisen aitauksen — boman — ympäröimänä.
Ruotsalainen sai huutaa monta kertaa, ennenkuin sai vastauksen kylästä ja silloinkin vain sentakia että häntä oli odotettu; niin suuresti pelkäävät alkuasukkaat yön pimeydestä tulevia ääniä. Hän auttoi Jane Claytonin pienokaisineen maihin, sitoi veneen pensaaseen ja ottaen huopapeitteet alkoi astella bomaa kohti.
Kylän portilla heidät päästi sisään muuan alkuasukasnainen, sen päällikön vaimo, jonka Andersson oli palkannut avukseen. Hän vei heidät päällikön majalle, mutta Andersson sanoi, että he nukkuisivat ulkona taivasalla, ja silloin hän tehtävänsä toimittaneena jätti heidät omiin hoteisiinsa.
Selitettyään yrmeällä tavallaan, että majat epäilemättä olivat likaisia ja syöpäläisten vallassa, levitti ruotsalainen Janen huovat ja maahan siitä jonkun matkan päähän omat huopansa ja kävi nukkumaan.
Kului joku aika, ennenkuin nuori nainen sai mukavan asennon kovalla maakamaralla, mutta lopulta hän vaipui uneen pelkästä uupumuksesta, pienokainen käsivartensa suojassa.
Hänen herätessään oli jo täysi päivä.
Hänen ympärillään tungeskeli parikymmentä uteliasta alkuasukasta — enimmäkseen miehiä, sillä luonnonkansojen keskuudessa on tämä luonteenominaisuus kehittynyt miehisellä sukupuolella suurimpaan määräänsä. Jane Clayton veti pienokaista vaistomaisesti likemmäksi itseään, vaikka hän pian sai nähdä, etteivät neekerit ollenkaan tarkoittaneet pahaa hänelle tai lapselle.
Vieläpä muuan heistä tarjosi hänelle kurpitsapullosta maitoa — likaisesta, savuttuneesta kurpitsasta, jonka suulle oli muodostunut kokonaisia kerrostumia vanhaa, hyytynyttä maitoa. Mutta antajan ystävällisyys liikutti häntä syvästi, ja hänen kasvojaan valaisi hetkeksi se miltei unohtunut säteilevä hymy, joka oli tehnyt hänen kauneutensa kuuluisaksi sekä Baltimoressa että Lontoossa.
Hän otti kurpitsan ja nosti sen huulilleen ollakseen loukkaamatta antajaa, vaikkakaan hän ei millään voinut estää kuvottavaa tunnetta, joka valtasi hänet, kun pahalta haiseva esine tuli likelle hänen sieraimiaan.