Andersson tuli hänen avukseen ja ottaen kurpitsan häneltä joi itse osan maidosta ja palautti sitten astian alkuasukkaalle, antaen hänelle samalla lahjaksi sinisiä helmiä.
Aurinko paistoi nyt kirkkaasti, ja vaikka pienokainen yhä nukkui, saattoi Jane tuskin hillitä ääretöntä haluaan nähdä rakastetut kasvot edes vilahdukselta. Alkuasukkaat olivat lähteneet pois päällikkönsä käskystä, joka nyt seisoi vähän matkaa hänestä puhellen Anderssonin kanssa.
Pohtiessaan itsekseen, oliko viisasta häiritä lapsen unta nostamalla huopaa, joka nyt suojasi sen kasvoja auringolta, huomasi Jane, että kokki keskusteli päällikön kanssa neekerien kielellä.
Mikä merkillinen mies kokki tosiaan oli! Vielä eilen oli Jane pitänyt häntä tietämättömänä ja typeränä ja nyt hän oli neljänkolmatta tunnin kuluessa saanut nähdä, ettei kokki puhunut ainoastaan englantia, vaan myöskin ranskaa ja länsirannikon alkeellista murretta. Jane oli pitänyt häntä viekkaana, julmana ja epäluotettavana, ja nyt hän oli, mikäli Janella oli syytä uskoa, osoittautunut joka suhteessa aivan toisenlaiseksi kuin päivää aikaisemmin. Oli vaikea uskoa, että mies saattoi palvella häntä puhtaasti ritarillisista vaikutteista. Kokin aikeitten ja suunnitelmien pohjalla oli varmaan jotakin, mitä hän ei vielä ollut paljastanut. Jane aprikoi tätä, ja kun hän katsoi kokkiin — hänen likekkäisiin, sinne tänne vilkuviin silmiinsä, ja vastenmielisiin piirteisiinsä, niin häntä värisytti, sillä hän oli varma, että niin kehnon pinnan alla ei voinut olla yleviä luonteenominaisuuksia.
Kun hän ajatteli tätä eikä vielä tiennyt, ottaisiko huovan pienokaisen kasvoilta, kuului hänen sylissään olevasta pikku kääröstä hiljaista vikinää ja sitten loruilevaa jokellusta, joka täytti hänen sydämensä ihastuksella.
Lapsi oli hereillä! Nyt hän voisi ihailla pienoistaan kylliksi.
Hän tempasi huovan nopeasti lapsen kasvoilta, Anderssonin katsellessa silloin häntä. Kokki näki hänen nousevan horjuen pystyyn ja pitävän pienokaista käsivarren matkan päässä itsestään, ja nuoren naisen silmät olivat kauhistuneina kiintyneet pieniin pulleihin kasvoihin ja räpytteleviin silmiin.
Sitten kokki kuuli hänen surkean huutonsa, kun hänen polvensa pettivät ja hän vaipui pyörtyneenä maahan.
KYMMENES LUKU
Ruotsalainen