Vain vaivoin saattoi Tarzan päästä puheisiin alkuasukasten kanssa, koska he pakenivat suin päin pensaikkoon heti kun heidän silmänsä osuivat hänen tovereihinsa. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli kulkea joukkonsa edellä ja väijyä jotakuta soturia, jonka hän tapasi yksinään viidakossa.
Eräänä päivänä, kun hän oli tässä puuhassa ja väijyi muuatta pahaa aavistamatonta villiä, kohtasi hän tämän juuri kun neekeri aikoi sinkauttaa keihäänsä haavoittunutta valkoista miestä kohti, joka kyyristeli pensasryhmässä tien sivulla. Tämän valkoisen miehen Tarzan oli usein nähnyt ja tunsi hänet heti.
Nuo vastenmieliset piirteet olivat juurtuneet syvälle hänen muistiinsa — nuo likekkäiset silmät, luihu ilme ja riippuvat keltaiset viikset.
Apinamiehen mieleen tuli heti, että tämä mies ei ollut Rokoffin seuralaisten joukossa siinä kylässä, jossa Tarzan oli ollut vankina. Hän oli nähnyt heidät kaikki, eikä tätä miestä ollut siellä. Asialla oli vain yksi selitys — tämä mies oli paennut venäläistä naisen ja lapsen kanssa — ja nainen oli ollut Jane Clayton. Nyt Tarzan oli varma Rokoffin sanojen merkityksestä.
Apinamiehen kasvot kävivät valkoisiksi, kun hän katseli ruotsalaisen harmaankalpeita, paheitten uurtamia kasvoja. Hänen otsalleen ilmestyi leveä tulipunainen juova — merkki arvesta, joka oli tullut vuosia sitten, kun Terkoz oli reväissyt suuren nahankappaleen apinamiehen kallosta siinä rajussa taistelussa, jossa Tarzan oli osoittanut kelpoisuutensa Kerchakin apinain kuninkaaksi.
Mies oli hänen saaliinsa — neekeri ei saisi häntä. Näin ajatellen hän hyppäsi soturin kimppuun ja löi keihään alas, ennenkuin se saavutti maalinsa. Neekeri tempasi veitsensä ja kääntyi taistelemaan uutta vihollistaan vastaan, ja ruotsalainen, joka makasi pensaassa, joutui todistajaksi kaksintaisteluun, jollaista hän ei ollut uneksinutkaan näkevänsä — puolialaston valkoinen mies taisteli käsikähmässä puolialastonta neekeriä vastaan, ensin alkuihmisen karkeatekoisilla aseilla ja sitten käsin ja hampain kuten alkuajan eläimet, joista heidän esi-isänsä polveutuivat.
Aluksi ei Andersson tuntenut valkoista miestä, ja kun hänelle lopulta selvisi, että hän oli nähnyt tämän jättiläisen ennenkin, kävivät hänen silmänsä suuriksi hämmästyksestä — saattoiko tämä muriseva ja raateleva petoeläin olla sama hieno englantilainen herra, joka oli ollut vankina Kincaidilla!
Englantilainen aatelismies! Paetessaan lady Greystoken kanssa Ugambia ylös hän oli saanut tältä kuulla, keitä Kincaidin vangit olivat. Aikaisemmin ei hän tietänyt asianlaitaa, yhtä vähän kuin muutkaan höyrylaivan miehet.
Taistelu oli ohi. Tarzanin oli ollut pakko tappaa vastustajansa, kun mies ei tahtonut antautua.
Ruotsalainen näki valkoisen miehen hypähtävän pystyyn vihollisensa ruumiin vierestä. Laskien toisen jalkansa neekerin taittuneelle niskalle mies päästi voittoisan urosapinan karmivan huudon.