Anderssonia värisytti. Sitten Tarzan kääntyi häntä kohti. Apinamiehen kasvot olivat kylmät ja julmat, ja harmaissa silmissä ruotsalainen näki murhanhimoa.
"Missä on vaimoni?" karjui apinamies. "Missä on lapsi?"
Andersson koetti vastata, mutta äkillinen yskänkohtaus oli vähällä tukehduttaa hänet. Hänen rintansa läpi oli tunkeutunut nuoli, ja hänen yskiessään tulvi haavoitetusta keuhkosta äkkiä verta suun ja sierainten kautta.
Tarzan seisoi odottaen, että kohtaus menisi ohi. Hän kumartui pronssikuvan kaltaisena — kylmänä, kovana ja säälimättömänä — avuttoman miehen yli odottaen, että voisi kiristää häneltä kaikki tarvitsemansa tiedot ja sitten tappaa hänet.
Yskiminen ja verenvuoto lakkasi pian, ja haavoittunut mies koetti taas puhua. Tarzan polvistui hänen viereensä ja kallisti korvansa heikosti liikkuvia huulia kohti.
"Vaimo ja lapsi!" kertasi hän. "Missä he ovat?"
Andersson osoitti polkua ylöspäin.
"Veneleinen — hen otti ne", kuiskasi hän.
"Mitenkä tulitte tänne?" jatkoi Tarzan. "Miksi ette ole Rokoffin mukana?"
"Ne sai meide kii", vastasi Andersson niin heikolla äänellä, että apinamies tuskin saattoi erottaa sanat. "Ne sai meide kii. Mine tappeli, mutta minu miehet juoksi kaikki pois. Sitten se sai minu, kun mine oli haavotettu. Rokoff sano hen jette minu tänne hyenalle. Se oli pahempi kuin heti tappa. Hen otti teide vaimo ja lapsi."