Taas tuli yskäkohtaus ja kauhea verensyöksy. Kun se oli ohi, makasi
Andersson silmät suljettuina.
Tarzan luuli hänen kuolleen, kunnes hän äkkiä avasi silmänsä katsoen apinamieheen. Hän päästi huokauksen ja sanoi — hyvin heikosti ja matalasti kuiskaten:
"Mine luule rupe tuulema, hyvin pian, hyvin kova!" Sitten hänen päänsä vaipui, ja hän oli kuollut.
YHDESTOISTA LUKU
Tambudza
Tarzan kaivoi matalan haudan Kincaidin kokille, jonka vastenmielisen ulkomuodon alla oli sykkinyt ritarillisen miehen sydän. Sen enempää hän ei voinut julmassa viidakossa tehdä miehelle, joka oli antanut henkensä hänen pikku poikansa ja vaimonsa pelastukseksi.
Sitten Tarzan ryhtyi taas ajamaan Rokoffia takaa. Nyt, kun hän oli varma, että hänen edellään kulkeva nainen tosiaan oli Jane ja että tämä taas oli joutunut venäläisen käsiin, tuntui hänestä siltä kuin kulkisi vain etanan vauhdilla, vaikka hän itse asiassa eteni aivan uskomattoman nopeasti.
Hän osasi vain vaivoin pysyä tolalla, sillä tällä kohdalla oli viidakossa monta tietä — ristiin rastiin haarautuen ja eroten kaikkiin suuntiin, ja kaikkia pitkin oli samonnut lukemattomia alkuasukkaita sinne ja tänne. Valkoisten miesten jäljet olivat hävinneet heitä seuranneiden alkuasukas-kantajien jälkiin, ja kaiken päällä oli toisten alkuasukasten ja villieläinten jälkiä.
Tämä kaikki oli kovin ymmälle saattavaa, mutta Tarzan jatkoi kuitenkin uutterasti matkaansa, käyttäen sekä näkö- että hajuaistiaan pysyäkseen varmemmin oikealla tiellä. Mutta kaikesta huolellisuudesta huolimatta yö kohtasi hänet sellaisella paikalla, jossa hän ymmärsi varmasti olevansa kokonaan väärillä jäljillä.
Hän tiesi joukkonsa seuraavan perässään ja näin ollen hän oli huolellisesti koettanut tehdä kulkemansa tien mahdollisimman selväksi: hän riipaisi usein viidakkopolun varrella köynnöksiä ja puista riippuvia kasveja ja jätti täten merkkejä, joista jälessä tulevat saattoivat vainuta hänen tiensä.