Tuskalliset päivät ja yöt, jotka nuorella naisella oli kärsittävänä, sulautuivat yhdeksi ainoaksi pitkäksi ja synkäksi painajaiseksi, niin että hän pian kadotti kaiken ajantiedon. Hän ei voinut sanoa, oliko heidän matkansa laskettava päivissä vai vuosissa. Ainoana valopilkkuna tuossa ikuisessa pelossa ja kärsimyksessä oli pikku lapsi, joka jo aikoja sitten oli hennoilla hapuilevilla käsillään saanut lujan otteen hänestä.
Pikku olento täytti tavallaan sen tyhjän tilan, jonka hänen oman pienokaisensa ryöstäminen oli jättänyt. Tämä lapsi ei tietysti milloinkaan voinut korvata hänen omaansa, mutta hän tunsi päivä päivältä kiintyvänsä äidinrakkaudella yhä enemmän pikku orpoon. Joskus hän istui silmät ummessa vaipuneena sellaisiin suloisiin kuvitelmiin, että pikku olento, jota hän painoi poveansa vasten, oli tosiaan hänen omansa.
Jonkun aikaa oli heidän etenemisensä sisämaahan päin vitkallista. Silloin tällöin he saivat kuulla alkuasukkailta, jotka tulivat rannikolta metsästysretkille, että Rokoff ei vielä ollut selvillä heidän pakonsa suunnasta. Tämä seikka ja halu tehdä matka mahdollisimman helpoksi hennolle naiselle sai Anderssonin etenemään hitaasti; kuljetut taipaleet olivat lyhyitä ja helppoja ja levähdyshetkiä oli paljon.
Ruotsalainen tahtoi kantaa lasta heidän kulkiessaan ja teki lukemattomissa muissakin suhteissa kaiken voitavansa auttaakseen Jane Claytonia pysymään voimissaan. Hän oli ollut onneton ja pahoillaan huomatessaan erehdyksensä pienokaisen suhteen, mutta kun nuori nainen oli tullut varmaksi siitä, että kokin vaikuttimet olivat olleet todella ritarillisia, ei hän sallinut tämän enää soimata itseään erehdyksestä, jota hän ei olisi voinut millään tavoin välttää.
Jokaisen päivämatkan loputtua Andersson piti huolta, että Janelle ja lapselle laitettiin mukava suojapaikka. Janen teltta pystytettiin aina edullisimmalle paikalle. Okainen boma sen ympärillä oli niin vahva ja läpitunkematon kuin mosulat osasivat laittaa.
Hänen ruokansa oli parasta, mitä heidän rajoitetut varastonsa saattoivat tarjota ja ruotsalainen pyssyllään hankkia. Mutta eniten liikutti hänen sydäntään se hieno huomaavaisuus ja kohteliaisuus, jota mies aina osoitti hänelle.
Se, että niin vastenmielisen ulkomuodon alla saattoi olla sellaista luonteen jaloutta, ei lakannut milloinkaan kummastuttamasta ja ihmetyttämästä häntä, kunnes lopulta miehen synnynnäinen ritarillisuus ja hänen lannistumaton ystävyytensä ja myötätuntoisuutensa muuttivat Janen silmissä hänen ulkomuotonsakin toiseksi, niin että nuori nainen näki vain hänen miellyttävän luonteensa kuvastuvan hänen kasvonpiirteissään.
He olivat nyt ruvenneet etenemään hieman nopeammin, kun oli tullut sana, että Rokoff oli vain muutaman päivämatkan päässä heistä ja että hän lopulta oli huomannut heidän pakonsa suunnan. Silloin Andersson lähti joelle ja osti kanootin eräältä päälliköltä, jonka kylä oli vähän matkan päässä Ugambista, erään syrjäjoen varrella.
Senjälkeen pieni pakolaisjoukko kiiruhti leveätä Ugambia ylöspäin, ja heidän pakonsa oli niin nopeata, etteivät he nyt kuulleet mitään takaa-ajajistaan. Kun ei kanootilla enää voinut kulkea joella, jättivät he aluksensa ja lähtivät viidakkoon. Täällä kävi eteneminen sekä vaivaloiseksi että hitaaksi ja vaaralliseksi.
Toisena päivänä Ugambilta lähdettyä sairastui pienokainen kuumeeseen. Andersson tiesi, miten kävisi, mutta hänellä ei ollut sydäntä sanoa totuutta Jane Claytonille, sillä hän oli nähnyt, että nuori nainen oli alkanut rakastaa lasta melkein yhtä intohimoisesti kuin jos se olisi ollut hänen omaa lihaansa ja vertansa.