Tuntuihan siltä, ettei kuolema voisi voittaa tuota mahtavaa ruumista ja noita voimakkaita lihaksia. Jos Rokoff olisi sanonut hänelle, että hänen miehensä oli kuollut, olisi hän tiennyt tämän valehtelevan. Mutta hänen mielestään ei ollut mitään syytä, miksi M'ganwazam olisi pettänyt häntä. Hän ei tiennyt, että venäläinen oli puhunut villin kanssa muutamia minuutteja ennenkuin päällikkö oli tullut hänen luokseen kertomaan tietojaan.
Vihdoin he saapuivat alkeellisen boman luo, jonka Rokoffin kantaja-neekerit olivat tehneet venäläisen leirin ympäri. Täällä he huomasivat kaiken olevan sekasorrossa. Jane ei käsittänyt sitä kaikkea, mutta hän näki Rokoffin olevan hyvin vihaisen ja ymmärsi kuulemastaan keskustelusta sen verran, että Rokoffin poissaollessa oli karannut lisää miehiä ja että karkurit olivat vieneet suurimman osan ruokavaroista ja ampumatarpeista mukanaan.
Kun Rokoff oli kylliksi purkanut raivoaan leiriin jääneille, kääntyi hän siihen paikkaan, missä Jane seisoi parin valkoisen merimiehen vartioimana. Rokoff tarttui tiukasti hänen käsivarteensa ja alkoi raahata häntä telttaansa kohti. Nuori nainen taisteli ja ponnisteli vastaan päästäkseen vapaaksi, ja nuo kaksi merimiestä seisoivat vieressä nauraen hauskalle näytelmälle.
Rokoff ei epäröinyt käyttää raakoja menettelytapoja, kun hän huomasi, että hänen oli vaikea toteuttaa suunnitelmiaan. Hän löi useita kertoja Jane Claytonia suoraan kasvoihin, ja lopulta tämä laahattiin puoleksi tiedottomana hänen telttaansa.
Rokoffin palvelija oli sytyttänyt venäläisen lampun ja lähti nyt pois isäntänsä käskystä. Jane oli vaipunut maahan keskelle majaa. Hänen huumaantuneet aistinsa alkoivat hitaasti toimia, ja pian hänen ajatuksensa joutuivat nopeaan liikkeeseen. Hänen silmänsä kiersivät nopeasti pitkin telttaa, ja hän pani merkille jokaisen yksityiskohdan sen sisustuksessa ja kalustuksessa.
Nyt venäläinen nosti hänet pystyyn ja koetti raahata häntä telttavuoteen luo, joka oli majan toisessa päässä. Rokoffin vyössä riippui raskas revolveri. Jane Claytonin silmät kiintyivät siihen. Hänen sormensa syyhyivät halusta tarttua sen paksuun päähän. Hän teeskenteli taas pyörtyvänsä, mutta odotti silmät raollaan sopivaa tilaisuutta.
Se tuli juuri kun Rokoff nosti hänet vuoteelle. Kuullessaan melua takaansa teltan ovelta venäläinen käänsi nopeasti päänsä hänestä poispäin. Revolverin pää ei ollut tuumaakaan Janen kädestä. Yhdellä ainoalla salamannopealla liikkeellä hän tempasi aseen kotelostaan, ja samassa hetkessä Rokoff kääntyi taas häntä kohti ja huomasi uhkaavan vaaran.
Jane ei uskaltanut laukaista peläten, että pamaus toisi venäläisen palvelijoita saapuville; ja kun Rokoff olisi kuollut, ei hän itse olisi joutunut parempaan asemaan, vaan saanut luultavasti vielä pahemman kohtalon kuin venäläinen yksinään olisi voinut tuottaa. Muisto niistä kahdesta roistosta, jotka vain nauroivat, kun Rokoff löi häntä, oli vielä kyllin eloisa. Kun venäläisen raivoa ja pelkoa ilmaisevat kasvot kääntyivät Jane Claytonia kohti, kohotti nuori nainen raskaan revolverin korkealle harmaankalpeiden kasvojen yläpuolelle ja antoi kaikella voimallaan miehelle ankaran iskun silmien väliin.
Rokoff vaipui ääntäkään päästämättä hervottomasti ja tiedotonna maahan. Hetkeä myöhemmin nuori nainen kumartui hänen ylitseen — ollen ainakin hetkeksi turvassa hänen uhaltaan.
Jane kuuli taas teltan ulkopuolelta melun, joka oli kiinnittänyt Rokoffin huomiota. Hän ei tiennyt, mitä se merkitsi, mutta peläten, että palvelija palaisi ja huomaisi hänen tekonsa, hän astui nopeasti telttapöydän luo, jolla öljylamppu paloi, ja sammutti savuavan ja pahanhajuisen liekin.