Hän seisoi pilkkopimeässä majassa hetkisen kootakseen ajatuksiaan ja miettiäkseen, mitä edelleen tekisi saavuttaakseen vapautensa.
Hänen ympärillään oli leiri täynnä vihollisia. Näiden toisella puolen oli villin viidakon pimento, jossa asui julmia petoeläimiä ja vielä julmempia ihmispetoja.
Oli hyvin vähän mahdollista, jollei suorastaan mahdotonta, että hän pysyisi elossa edes muutamia päiviä niiden alituisten vaarojen uhatessa, jotka olisivat siellä häntä vastassa. Mutta tieto siitä, että hän oli jo päässyt niin monesta vaarasta vahingoittumattomana ja että jossakin kaukana maailmalla pikku lapsi juuri sillä hetkellä epäilemättä itki häntä, sai hänet päättämään, että hän ryhtyisi mahdottomalta näyttävään ja koettaisi samota tuon hirvittävän kauhunmaan läpi pyrkien merelle, löytääkseen ehkä pelastuksen mahdollisuuden.
Rokoffin teltta oli melkein keskellä bomaa. Sen ympärillä olivat hänen valkoisten seuralaistensa ja safariin kuuluvien alkuasukkaiden teltat ja suojat. Näiden keskeltä kulkeminen ja pääsytien löytäminen boman läpi näytti niin voittamattoman vaikealta tehtävältä, että sitä tuskin olisi kannattanut ajatella — mutta muuta keinoa ei ollut.
Jos hän jäisi telttaan, kunnes hänet löydettäisiin, olisi kaikki mennyttä, mitä hän oli uskaltanut vapautensa saavuttamiseksi. Kaikki aistit jännitettyinä hän lähestyi varovaisin askelin teltan takaosaa, aloittaakseen seikkailurikkaan matkansa.
Tunnustellessaan kangasseinää hän huomasi, ettei siinä ollut mitään aukkoa. Hän palasi nopeasti tiedottoman venäläisen luo. Tämän vyöstä hänen hapuilevat sormensa tapasivat pitkän metsästysveitsen kahvan, ja veitsellä hän teki aukon takaseinään.
Hän astui hiljaa ulos ja huomasi äärettömäksi huojennuksekseen, että leiri oli ilmeisesti unessa. Sammuvien tulien himmeässä ja lepattavassa valossa hän näki vain yhden ainoan vartijan, ja tämä torkkui kyyryssä leirialueen vastakkaisella puolella.
Edeten siten, että teltta oli vahdin ja hänen itsensä välissä, hän meni alkuasukas-kantajien pikku majojen keskitse leiriaitauksen luo.
Hän saattoi kuulla ulkoapäin tiheän viidakon pimeydestä leijonain kiljuntaa, hyenain kaameata naurua ja keskiyön viidakon muita lukemattomia, nimettömiä ääniä.
Hän pysähtyi hetkeksi vavisten ja epäröiden. Ajatus pimeässä liikkuvista petoeläimistä kauhisti häntä. Sitten hän pudisti äkkiä urheasti päätään ja kävi hennoilla käsillään okaiseen bomaan kiinni. Vaikka ne tulivat täyteen haavoja ja vuotivat verta, jatkoi hän innokkaasti työtään, kunnes oli tehnyt aukon, jonka läpi sai ruumiinsa, ja pääsi vihdoin aitauksen ulkopuolelle.