Miekkojen näkeminen pani nuorukaisen kädet syyhymään. Hän meni reippaasti niiden luokse ja valitsi kaksi lyhyttä miekkaa — toisen Kar Komakille, toisen itselleen; samoin hihnavarustuksia alastomalle toverilleen.
Sitten hän lähti suoraan huoneen poikki nukkuvien torkvasilaisten keskitse.
Ei ainoakaan mies liikahtanut, ennenkuin Carthoris oli päässyt lyhyen, mutta vaarallisen matkansa puoliväliin. Sitten eräs suoraan hänen tiellään oleva sotilas kääntyi rauhattomasti silkki- ja turkisvuoteellaan.
Heliumilainen pysähtyi hänen kohdalleen toinen miekka kohotettuna iskemään, jos nukkuja heräisi. Nuoresta prinssistä tuntui kuluvan kokonainen ikuisuus vihreän miehen rauhattomasti heittelehtiessä tilallaan. Sitten tämä äkkiä hypähti ikäänkuin joustimen sinkauttamana pystyyn ja katsoi punaista sotilasta silmiin.
Carthoris iski vitkastelematta, mutta sitä ennen ehti villi päästää rajun karjahduksen. Heti oli koko huone yhtenä mylläkkänä. Sotilaat hypähtivät seisaalleen, tarttuen noustessaan aseisiinsa ja kiljuen toisilleen kysymyksiä hämmingin syystä.
Carthoris erotti selvästi kaikki huoneessaolijat ulkoa heijastuvassa himmeässä valossa, sillä kaukaisempi kuu oli suoraan keskellä taivasta. Mutta vasta heränneiden vihreiden miesten silmissä eivät esineet vielä olleet saaneet tutunomaisia muotojaan — he näkivät vain epäselvästi sotilaiden hahmoja, jotka liikkuivat heidän makuuhuoneessaan.
Nyt yksi heistä kompastui Carthorisin surmaaman miehen ruumiiseen, kaatui pitkälleen ja satutti kätensä halkaistuun kalloon. Hän näki ympärillään toisten vihreiden miesten jättiläiskokoiset vartalot, ja hänen mieleensä välähti ainoa mahdollinen johtopäätös.
"Thurdit!" hän kiljaisi. "Thurdit ovat kimpussamme! Ylös, Torkvasin sotilaat, ja antakaa miekkojenne punertua Torkvasin ikimuistoisten vihollisten sydänverestä!"
Heti paikalla alkoivat vihreät sotilaat ahdistaa toisiaan paljastetuin miekoin. Heidän raju taisteluhimonsa oli herännyt. Taistella, tappaa, kuolla kylmä teräs sisuksissa! Oi, se merkitsi heille Nirvanaa!
Pian Carthoris käsitti heidän erehdyksensä ja käytti sitä hyväkseen. Hän tiesi, että taisteluhimossaan vihreät sotilaat voivat jatkaa ottelua kauan senjälkeen, kun olivat huomanneet erehtyneensä, jollei heidän huomionsa kiintyisi jupakan todelliseen aiheuttajaan. Vitkastelematta hän senvuoksi puikki edelleen huoneen poikki vastaisella puolella olevalle ovelle, joka vei sisäpihalle, kiljuvien ja keskenään tappelevien villien thoatien säilytyspaikalle.