Sinne päästyäänkin hän sai suorittaa koko vaikean tehtävän. Suotuisimmissakaan oloissa ei ollut suinkaan lasten leikkiä ottaa kiinni joku näitä tavallisestikin raivoisia ja vaikeasti käsiteltäviä eläimiä ja nousta sen selkään. Ja nyt, kun hiljaisuus ja nopeus olivat niin tärkeitä, olisi se hyvinkin saattanut tuntua aivan toivottomalta vähemmän keinokkaasta ja optimistisesta miehestä kuin suuren sotavaltiaan pojasta.
Hänen isänsä ja Tars Tarkas, kun hän oli vieraillut tämän suuren jeddakin luona Tharkissa, olivat opettaneet hänet varsin paljon tuntemaan näitä valtavien eläinten ominaisuuksia. Ja nyt hän keskitti tehtäväänsä kaikki muilta saamansa tiedot ja omat kokemuksensa, sillä myöskin hän oli useita kertoja ratsastanut thoateilla ja käsitellyt niitä.
Torkvasilaisten thoatit osoittautuivat vielä ärtyisemmiksi kuin niiden pahankuriset serkut, joita tharkit ja warhoonit käyttivät, ja vähän aikaa näytti siltä, ettei Carthoris voisi välttää parin vanhan, hänen ympärillään kiertelevän urosotuksen rajua hyökkäystä. Mutta vihdon hänen onnistui päästä toista eläintä niin lähelle, että hän yletti siihen käsin. Tuntiessaan nuorukaisen kosketuksen sileällä ihollaan thoat rauhoittui ja laskeutui polvilleen, totellen punaisen miehen telepaattista käskyä.
Tuossa tuokiossa Carthoris oli sen selässä, ohjaten sitä isoa porttia kohti, joka vei pihalta sen toisessa päässä olevan ison rakennuksen läpi kadulle.
Toinen uros seurasi perässä, yhä kiljuen raivoissaan. Kummallakaan ei ollut suitsia, sillä näitä kummallisia otuksia ohjataan yksinomaan suggestionin avulla — milloin niitä ensinkään voidaan ohjata.
Jopa jättiläiskokoisten vihreiden miestenkin käsissä olisivat suitset mitättömän turhia vehkeitä thoatien hurjaa raivokkuutta ja mastodonttimaisia voimia vastaan. Ja niinpä niitä ohjataankin omituisen telepaattisen voiman avulla, jolla marsilaiset ovat oppineet jossakin määrin saattamaan ajatuksensa tähtensä alempien olentojen tajuttaviksi.
Vain vaivoin sai Carthoris molemmat eläimet portille, jonka ha’an hän aukaisi alaspäin kumartuen. Sitten hänen ratsastamansa thoat työnsi jykevillä lavoillaan skeelpuisista lankuista tehdyn portin auki, ja seuraavalla hetkellä mies ja molemmat eläimet kiiruhtivat meluttomasti katua myöten aukion laidalle, jossa Kar Komak piileskeli.
Täällä oli Carthorisilla melkoisesti puuhaa, ennenkuin hän sai toisen thoatin alistumaan, ja kun Kar Komak ei ollut ennen kertaakaan ratsastanut tällaisella eläimellä, näytti se melkein toivottomalta. Mutta vihdoin onnistui jousimiehen kiivetä otuksen sileille lautasille, ja pian kiitivät molemmat eläimet pehmeästi sammalen peittämiä katuja pitkin kaupungin laidassa alkavalle avoimelle merenpohjalle.
Koko sen yön, seuraavan päivän ja vielä toisen yön he ratsastivat koillista kohti. Takaa-ajosta ei näkynyt merkkiäkään, ja toisen päivän aamuna Carthoris näki kaukaisen aaltomaisen viivan korkeita puita, jotka osoittivat, että siellä kulki yksi Barsoomin pitkiä vesiväyliä.
He päästivät heti thoatinsa valloilleen ja lähestyivät viljeltyä aluetta jalkaisin. Carthoris irroitti myöskin varustuksistaan merkit, erittäinkin kaikki sellaiset, joiden nojalla hänet olisi voitu tuntea heliumilaiseksi ja hallitsijasukuun kuuluvaksi henkilöksi, sillä hän ei tietänyt mille kansalle tämä vesiväylä kuului ja Marsissa on aina hyvä pitää jokaista ihmistä ja jokaista kansaa vihollisina, kunnes on saanut tietää, että asianlaita on toisin.