Kirkaisten koetti mies sitten syöksyä pakoon Lotharia kohti tyrkättyään ensin Thuvian päistikkaa vasten ihmissyöjän kuonoa. Mutta hänen pakonsa jäi lyhyeksi. Silmänräpäyksessä oli Komal hänen kimpussaan ja taateli hornamaisen raivoisasti hänen kurkkuaan ja rintaansa.
Seuraavassa tuokiossa oli tyttö hänen rinnallaan, mutta vaivoin hän sai hurjistuneen pedon hellittämään uhrinsa. Yhä muristen ja luoden ahnaita silmäyksiä taakseen Javiin päin antoi banth vihdoin taluttaa itsensä metsään.
Astellen jättiläiskokoisen suojelijansa rinnalla Thuvia lähti etsimään vuorten läpi vievää käytävää yrittääkseen mahdottomalta näyttävää tehtävää, päästä kaukaiseen Ptarthiin kulkemalla yli seitsemäntuhatta haadia pitkän taipaleen villiä Barsoomia.
Hän ei saattanut uskoa, että Carthoris oli vapaaehtoisesti jättänyt hänet yksin, ja sen vuoksi hän lakkaamatta silmäili ympärilleen nähdäkseen nuorukaisen. Mutta kun neito tunnelille pyrkiessään joutui liian kauaksi pohjoiseen, meni hän heliumilaisen ohitse, kun tämä palasi Lotharia kohti häntä etsimään.
Ptarthin Thuvian oli vaikea määritellä, mikä asema Heliumin prinssillä oikeastaan oli hänen sydämessään. Hän ei voinut edes itselleen tunnustaa rakastavansa Carthorisia, mutta kuitenkin hän oli sallinut nuorukaisen puhutella häntä omistavalla hyväilynimellä, jolle barsoomilaisneito pysyi kuurona kuullessaan sen kenenkään muun kuin puolisonsa tai sulhasensa huulilta — "prinsessani."
Kaolin jeddakia, Kulan Tithiä kohtaan, jonka kanssa hän oli kihloissa, hän tunsi kunnioitusta ja ihailua. Oliko hän kenties taipunut isänsä toivomukseen loukkauduttuaan siitä, ettei sorea heliumilainen käydessään vierailuilla hänen isänsä hovissa ollut käyttänyt tilaisuutta pyytääkseen hänen kättään, mitä hän oli varmasti uskonut nuorukaisen aikovan siitä aikoja sitten menneestä päivästä lähtien, jolloin he olivat kahden istuneet Salensus Ollin palatsin sisäpihaa Kadabrassa somistavan Jeddakien puistikon hakatulla penkillä?
Rakastiko hän Kulan Tithiä? Rehellisesti hän koetti uskotella itselleen rakastavansa, mutta samalla hänen silmänsä koko ajan harhailivat keksiäkseen alkavan pimeyden keskeltä kaunisvartaloisen sotilaan — tummatukkaisen ja harmaasilmäisen. Tumma oli Kulan Tithinkin tukka, mutta hänen silmänsä olivat ruskeat.
Yö oli jo melkein käsissä, kun hän löysi tunnelin suun. Häiritsemättä hän pääsi käytävän läpi vuorten toisella puolen oleville kukkuloille, missä hän pysähtyi Marsin molempien kuiden kirkkaassa hohteessa suunnittelemaan vastaista toimintaansa.
Olisiko hänen odotettava täällä toivoen Carthorisin palaavan häntä etsimään? Vai olisiko hänen jatkettava matkaansa koilliseen päin Ptarthia kohti? Minne olisi Carthoris ensimmäiseksi mennyt Lotharin laaksosta lähdettyään?
Hänen polttava kurkkunsa ja kuiva kielensä antoivat hänelle vastauksen
— Aaanthoria ja vettä kohti. No niin, myöskin hän menisi ensinnä
Aaanthoriin, jossa hän kentiesi tapaisi muutakin kuin tarvitsemaansa
vettä.