Kun Komal oli hänen mukanaan, ei hän paljoakaan pelännyt, sillä otus kyllä suojaisi häntä kaikilta muilta villipedoilta. Jopa isot valkeat apinatkin pakenisivat kauhun vallassa valtavaa banthia. Vain ihmisiä tarvitsi hänen pelätä, mutta hänen oli pakko antautua siihen ja moneen muuhunkin vaaraan, ennenkuin voisi edes toivoa uudelleen olevansa isänsä hovissa.
Kun Carthoris vihdoin tapasi hänet ja kaatui heti maahan vihreän miehen pitkän miekan iskusta, rukoili Thuvia, että hän saisi osakseen saman kohtalon.
Nähdessään punaiset sotilaat, jotka hyppäsivät aluksistaan maahan, heräsi hänessä toivo uudelleen — toivo, että Heliumin Carthoris olisi vain huumaantunut ja että lentäjät pelastaisivat hänet. Mutta kun hän huomasi, että heidän varustuksissaan oli dusarilaisten merkit ja että he vain koettivat päästä ahdistavien torkvasilaisten kynsistä, vieden ainoastaan hänet mukanaan, raukesivat hänen kaikki toiveensa.
Myöskin Komal oli kuollut — sen ruumis virui heliumilaisen päällä. Nyt hän oli todellakin yksin. Häntä suojelemassa ei ollut ketään.
Dusarilaiset sotilaat veivät hänet lähimmän aluksensa kannelle. Vihreitä sotilaita virtasi joka haaralta riistämään häntä punaisten käsistä.
Vihdoin pääsivät kaikki punaihoiset, jotka olivat selviytyneet kahakasta hengissä, jompaankumpaan laivaan. Koneet alkoivat täristä ja surista, potkurit pyöriä, ja vinhasti lentävät alukset kohosivat nopeasti ilmaan.
Ptarthin Thuvia vilkaisi ympärilleen. Hänen lähellään seisoi mies, joka silmäili häntä hymyillen. Hän tunsi miehen, huokaisi ja katsoi sotilasta suoraan silmiin. Sitten hänelle selvisi kaikki, hän päästi pienen pelokkaan valituksen, painoi kädet kasvoilleen ja vaipui aluksen skeelpuiselle kannelle. Mies oli Astok, Dusarin prinssi, joka nyt kumartui hänen puoleensa.
Dusarin Astokin alukset olivat nopeakulkuisia, ja hänen oli kaikin mokomin mahdollisimman pian päästävä isänsä hoviin, sillä Heliumin, Ptarthin ja Kaolin sotalaivastot olivat hajaantuneet laajoille alueille. Eikä Dusarin Astokia olisi hyvä perinyt, jos yksikään niistä olisi saanut tietää, että Ptarthin Thuvia oli vankina hänen omalla aluksellaan.
Aaanthor sijaitsee viidennelläkymmenennellä eteläisellä leveysasteella ja neljännelläkymmenennellä pituusasteella itäänpäin Horzista, muinaisen Barsoomin nykyisin autiosta sivistyksellisestä ja tieteellisestä kehdosta, kun taas Dusar on viisitoista astetta päiväntasaajan pohjoispuolella ja kaksikymmentä astetta itäänpäin Horzista.
Vaikkakin matka on pitkä, lensivät alukset sen pysähtymättä. Jo paljoa ennen kuin ne olivat saapuneet määräpaikkaansa, oli Ptarthin Thuvia saanut tietää useita seikkoja, jotka haihduttivat hänen mieltään monien päivien aikana painaneet epäilyt. Tuskin olivat he kohonneet ilmaan Aaanthorin kohdalle, kun hän tunsi erään laivamiehen yhdeksi sen aluksen miehistöstä, jolla hänet oli tuotu isänsä puistosta Aaanthoriin. Kun Astok oli mukana laivalla, oli koko juttu selvä. Hänen ryöstäjänsä olivat Dusarin prinssin käskyläisiä — Heliumin Carthoris ei ollut millään tavoin siihen sekaantunut.