Ptarthin Thuvia oli tavanmukaisella iltakävelyllään isänsä palatsin puistossa ennen maatamenoaan. Hän oli kietonut silkki- ja turkisvaippansa ympärilleen, sillä Marsissa on ilma heti koleata, kun aurinko on painunut länteen taivaanrannan taakse.
Neidon ajatukset siirtyivät pian tapahtuvasta avioliitosta, joka tekisi hänestä Kaolin hallitsijattaren, soreaan heliumilaisnuorukaiseen, joka edellisenä päivänä oli laskenut sydämensä hänen jalkojensa juureen.
Olisi vaikea sanoa, sääli vaiko murhe synkistytti hänen kasvojaan, kun hän silmäili eteläistä taivasta, jonne hän edellisenä iltana oli nähnyt nuorukaisen lentokoneen häipyvän.
Samoin on mahdotonta arvata hänen tunteitaan, kun hän havaitsi juuri siltä suunnalta lähenevän lentokoneen tulet, joka kiiti nopeasti puistoa kohti ikäänkuin prinsessan ajatuksien voiman vetämänä.
Alus kaarsi palatsin kohdalla alemmaksi, niin että hänestä näytti varmalta, että se leijaili valmistautuen laskeutumaan.
Äkkiä välähti sen keulasta voimakas, alaspäin suunnattu valosuihku. Se valaisi lyhyen tuokion lentoasemaa, että ptarthilaiset vahtisotilaat näkyivät selvästi ja heidän upeiden varustustensa jalokivet välkkyivät ja liekehtivät.
Sitten huikaiseva juova alkoi liikkua, hipoi kiiltäviä kupukattoja ja siroja minaretteja, siirtyi pihaan, puistoon ja puutarhaan ja pysähtyi vihdoin valaisemaan ersitepenkkiä ja neitoa, joka seisoi sen vieressä kasvot käännettyinä ylöspäin lentokonetta kohti.
Valonheittäjän sädekimppu kohdistui Ptarthin Thuviaan vain hetkisen aikaa, sitten se sammui äkkiä, kuten oli syttynytkin. Alus jatkoi lentoaan hänen ylitseen kadoten palatsin alueella kasvavien korkeiden skeelpuiden taakse.
Neito seisoi jonkun aikaa paikallaan. Hän taivutti vain päänsä kumaraan ja loi silmänsä maahan mietteissään.
Kuka muu se olisi voinut olla kuin Carthoris? Hän koetti olla vihainen siitä, että tämä oli palannut tällä tavoin vakoilemaan häntä; mutta hänen oli vaikea suuttua Heliumin nuoreen prinssiin.