Mikä hullu päähänpisto oli voinut saada nuorukaisen näin polkemaan kansainvälisiä tapoja? Vähäisemmistäkin syistä oli syttynyt sota suurvaltojen välille.
Prinsessana hän oli loukkautunut ja kiukuissaan — mutta entä naisena?
Entä vahtisotilaat — mitä he tekivät? Ilmeisesti hekin olivat muukalaisen kuulumattoman käyttäytymisen johdosta ällistyneet siihen määrin, etteivät he edes olleet tiedustaneet aluksen aikomuksia. Mutta pian kävi selväksi, etteivät he aikoneet jättää tapahtumaa ilman muuta, ottamatta selkoa lentäjästä, sillä lentoasemalta alkoi kuulua moottorien surina ja solakka vahtialus sujahti nopeasti ilmaan.
Thuvia tarkkasi sitä sen kiitäessä vinhasti itää kohti. Myöskin toiset silmät tähystivät sen lentoa.
Skeelpuiden tummassa varjossa, lehväkatoksen peittämässä leveässä kujassa seisoi lentokone paikoillaan ilmassa lähes neljän metrin korkeudella maasta. Sen kannelta pidettiin vahtialuksen valonheittäjän kauas valaisevaa sädekimppua tarkasti silmällä. Varjossa olevasta lentokoneesta oli kaikki valot sammutettu. Sen kannella vallitsi haudanhiljaisuus. Sen miehistö, puoli tusinaa punaisia sotilaita, tarkasteli vahtialuksen etäisyyteen häipyviä valoja.
"Esi-isäimme henget ovat tänä iltana kanssamme", virkahti heistä yksi hiljaa.
"Kaikki käy kuin rasvattu", huomautti eräs toinen. "Vahdit menettelivät aivan kuten prinssi ennusti."
Ensiksi puhunut mies kääntyi ohjauspöydän ääressä kyyröttävän miehen puoleen.
"Nyt!" hän kuiskasi. Muuta komennusta ei kuulunut. Jokaiselle aluksessa olevalle miehelle oli ilmeisesti edeltäpäin teroitettu mieleen tämän illan tehtävät yksityiskohtaisesti ja tarkoin. Äänettömästi lipui pimeä alus synkän ja hiljaisen lehtikatoksen alta.
Itään päin katseleva Ptarthin Thuvia näki tumman täplän tummaa lehvätaustaa vasten, kun alus kohosi tukipatsailla vahvistetun puiston muurin ylitse. Hän näki häämöttävän varjon liukuvan keveästi tulipunaiselle nurmikolle.