Hän tiesi, että tällä tavoin saapuvilla ihmisillä ei voinut olla rehelliset aikomukset. Mutta sittenkään hän ei huutanut hälyttääkseen lähellä olevia vahtisotilaita eikä myöskään paennut palatsin turvaan.
Minkä tähden?
Voin mielessäni nähdä, kuinka hän kohauttaa somia olkapäitään lausuessaan naisen ikivanhan, yleismaailmallisen vastauksen: "Sentähden!"
Tuskin oli alus laskeutunut nurmikolle, kun sen kannelta hypähti neljä miestä maahan. He juoksivat neidon luokse.
Vieläkään hän ei osoittanut minkäänlaista hätäytymisen merkkiä, seisoi vain paikallaan ikäänkuin hypnotisoituna. Vai odottiko hän kenties mieluista kohtausta?
Hän ei liikahtanut, ennenkuin miehet olivat aivan likellä häntä. Silloin pilkisti lähempi kuu ympäröivien puiden takaa, valaen puistoon hopeista hohdettaan ja valaisten tulijoiden kasvot.
Ptarthin Thuvia näki edessään vain muukalaisia — dusarilaisiin varustuksiin puettuja sotilaita. Nyt hänet valtasi pelko, mutta liian myöhään!
Ennenkuin hän ennätti päästää ainoatakaan kirkaisua, oli häneen tartuttu lujin kourin. Paksu silkkivaippa kietaistiin hänen päänsä ympärille. Vankat käsivarret nostivat hänet maasta ja kantoivat hänet lentokoneen kannelle. Hän kuuli, kuinka potkurit alkoivat äkkiä surista, tunsi viiman puhaltavan ihoaan vasten ja erotti kaukaa vahtisotilaiden huutoja.
* * * * *
Etelään päin, Heliumia kohti, kiiti toinen lentoalus. Sen hytissä istui kookas punainen mies kumartuneena tarkastamaan sandaalin pehmeän anturan pohjaa. Hän mittaili tarkoilla koneilla siinä näkyvää, pienen esineen painamaa heikkoa jälkeä. Hänen vieressään olevalla paperilla oli avaimen luonnos, johon hän merkitsi mittausten tulokset.