Hymy väikkyi hänen huulillaan, kun hän sai puuhansa valmiiksi ja oikaisihe puhuttelemaan pöydän toisessa päässä odottavaa miestä.
"Mies on nero", hän puhkesi puhumaan. "Vain neron aivoissa on voinut kehittyä ajatus sellaisesta lukosta, jonka avaamiseen tämä on tarkoitettu. Kas tässä luonnos, Larok. Pane paras taitosi liikkeelle ja valmista metallista samanlainen avain!"
Lukkoseppä-sotilas kumarsi. "Ihminen ei ole luonut mitään", hän huomautti, "jota toinen ihminen ei saa hävitetyksi." Sitten hän poistui luonnos kädessään hytistä.
Päivän sarastaessa lähestyi pohjoisesta päin hitaasti liikkuva lentokone korkeita torneja, jotka ovat Heliumin kaksoiskaupunkien tuntomerkkeinä — punainen torni toisen ja keltainen sen sisarkaupungin.
Aluksen keulassa välkkyvät merkit osoittivat, että se kuului eräälle Heliumin valtakunnan rajamailla olevassa kaupungissa asustavalle pienylimykselle. Se lensi kaupungin ylitse niin verkkaisesti ja ilmeisen varmasti, ettei se herättänyt vähääkään epäilyksiä unisissa vahtisotilaissa. Näiden valvontavuoro oli päättymäisillään, eivätkä he ajatelleet juuri mitään muuta kuin heidän tilalleen saapuvien miesten tuloa.
Kaikilla Heliumin rajoilla vallitsi rauha, toimeton, veltostava rauha.
Heliumilla ei ollut vihollisia. Ei tarvinnut pelätä mitään.
Hätäilemättä pyörsi lähin vartioalus ympäri ja lähestyi hitaasti muukalaista. Sen saavuttua hyvästi kuulomatkan päähän huikkasi kannella seisova upseeri saapuvalle lentokoneelle merkkihuudon.
Hilpeä "Kaor!" ja todennäköiseltä tuntuva selitys, että aluksen omistaja oli saapunut rajamailta muutamiksi päiviksi iloiseen Heliumiin huvittelemaan, riittivät selitykseksi. Vartioalus loittoni jälleen lähtien jatkamaan matkaansa. Muukalainen suuntautui julkiselle lentoasemalle, johon se laskeutui.
Samoihin aikoihin astui sen hyttiin sotilas.
"Työ on valmis, Vas Kor" hän sanoi, ojentaen pienen metallisen avaimen kookkaalle ylimykselle, joka oli juuri noussut silkki- ja turkisvuoteeltaan.