Carthoris pysähdytti hissin äkkiä erään yläkerroksen kohdalle. Avattuaan oven hän tarttui orjan ruumiiseen ja työnsi sen käytävän lattialle. Sitten hän pamautti oven kiinni ja pani hissin jälleen liikkeeseen.
Uudelleen hän sai Astokin ja Vas Korin hissikorin katon näkyviinsä. Vähän ajan kuluttua se pysähtyi, ja seisautettuaan oman hissikorinsa hän näki miesten poistuvan eräästä takakäytävän ovesta.
NELJÄSTOISTA LUKU
Kulan Tithin uhraus
Toisen päivän aamuna sen jälkeen kun Ptarthin Thuvia oli teljetty Astokin, Dusarin prinssin, palatsin itäiseen torniin, istui neito turtuneen välinpitämättömänä, odottaen murhaajan saapumista.
Turhaan hän oli koettanut keksiä paon mahdollisuuksia, tarkastanut moneen kertaan oven ja ikkunat, lattian ja seinät.
Vankkoihin ersitelevyihin hän ei saanut edes naarmua; ikkunoiden sitkeä barsoomilainen lasi ei olisi murtunut muuten kuin voimakkaan miehen moukarin iskusta. Ovi ja lukko olivat järkkymättömiä. Pako oli mahdoton. Ja häneltä oli ryöstetty aseet, joten hän ei voinut kuolla ennen määräaikaa ja siten riistää murhaajilta sitä nautintoa, jonka hänen viimeisten hetkiensä näkeminen heille tuottaisi.
Milloin he tulisivat? Tekisikö Astok sen omin käsin? Thuvia ei uskonut, että hänellä olisi siihen rohkeutta. Hänellä oli pelkurin sydän — sen oli neito tietänyt jo siitä asti, kun hän oli ensi kerran kuullut isänsä hovissa silloin vierailevan Astokin kerskuvan, koettaen vaikuttaa häneen uljuudellaan.
Hän ei voinut olla vertaamatta Astokia erääseen toiseen mieheen. Ja keneen vertaa kihlattu morsian hyljeksittyä kosijaa? Sulhaseensako? Ja mittasiko Ptarthin Thuvia Dusarin Astokia käyttämällä mittapuunaan Kulan Tithia, Kaolin jeddakia? Hän oli kuoleman kynnyksellä; hänellä oli oikeus antaa ajatustensa kulkea minne tahansa; ja Kulan Tithistä ne olivat hyvin kaukana. Sensijaan väikkyi kookkaan ja solakan heliumilaisen kuva hänen mielessään tunkien sieltä pois kaiken muun.
Hän uneksi Carthorisin jaloista kasvoista, hänen rauhallisen arvokkaasta käyttäytymisestään, hymystä, joka kirkasti hänen kasvojaan, kun hän keskusteli ystäviensä kanssa, ja myhäilystä, joka väikkyi hänen huulillaan, kun hän taisteli vihollistensa kanssa — hänen virginialaisen isänsä taisteluhymystä.