Vasta liian myöhään Vas Kor ja Astok oivalsivat mihin panthan pyrki. Vasta kun mies seisoi selin oveen päin, käsittivät he sen — heidät oli teljetty omaan vankilaansa, ja nyt voisi tunkeutuja surmata heidät mielensä mukaan, sillä Ptarthin Thuvia sulki parhaillaan miehen käskystä ovea, ensin otettuaan avaimen pois ulkopuolelta, mihin Astok oli sen tullessaan jättänyt.
Tapansa mukaan Astok huomattuaan, ettei vastustaja heti sortunut heidän miekkoihinsa, jätti uuvuttavan taistelemisen Vas Korin tehtäväksi. Ja kun hän nyt katseli panthania tarkasti, kävivät hänen silmänsä yhä laajemmiksi, sillä hän alkoi vähitellen tuntea Heliumin prinssin piirteet.
Heliumilainen pani Vas Korin ahtaalle. Ylimyksestä vuoti verta yli kymmenestä haavasta. Astok tajusi, ettei Vas Kor voisi enää kauan kestää muukalaisen peloittavan oikean käden taitoa.
"Rohkeutta, Vas Kor!" kuiskasi hän toisen korvaan. "Minulla on suunnitelma. Pidätä häntä vain hetkinen vielä, ja kaikki käy hyvin." Mutta lauseen loppua, "Astokille, Dusarin prinssille", hän ei virkkanut ääneen.
Vas Kor ei aavistanut petosta ja nyökkäsi päätään. Hetkisen hänen onnistuikin pidättää Carthorisia puolustusasemassa. Sitten heliumilainen ja neito näkivät Dusarin prinssin juoksevan nopeasti huoneen toiseen päähän, painavan erästä kohtaa seinästä, mikä sai laajan levyn painumaan sisäänpäin, ja katoavan siten syntyneestä aukosta pimeään holviin.
Kaikki kävi niin ripeästi, että heidän oli mahdotonta ehtiä häntä estämään. Carthoris pelkäsi, että Vas Kor saattaisi samalla tavoin pujahtaa hänen käsistään tai Astok palata tuoden lisävoimia, ja kävi tuimasti vastustajansa kimppuun. Hetkisen kuluttua kierähti dusarilaisen ylimyksen ruumis päättömänä ersitelattialle.
"Tule!" huudahti Carthoris. "Emme saa hukata silmänräpäystäkään. Astok tulee pian takaisin mukanaan tarpeeksi väkeä nujertaakseen minut."
Mutta Astok ei ajatellutkaan sitä, sillä silloinhan olisivat palatsin juorukellot päässeet heti levittämään tietoa siitä, että Ptarthin prinsessa oli vankina itäisessä tornissa. Pian olisi puhe saapunut hänen isänsä korviin, ja vaikka hän sitten olisi koettanut kieroilla kuinka hyvänsä, ei hän olisi voinut selittelyillään saada tyhjäksi jeddakin toimituttaman tutkimuksen paljastamia tosiseikkoja.
Sensijaan Astok riensi hurjasti pitkin pitkää käytävää ehtiäkseen tornihuoneen ovelle, ennenkuin Carthoris ja Thuvia poistuisivat sieltä. Hän oli nähnyt neidon ottavan ovesta avaimen ja pistävän sen laukkuunsa, ja hän tiesi, että avaimenreikään ulkopuolelta tungettu tikarinkärki sulkisi heidät salakammioon siihen asti, kunnes kahdeksan elotonta taivaankappaletta kiertäisi jäähtyneen, kuolleen auringon ympärillä.
Astok juoksi minkä jaksoi tornihuoneelle vievään pääkäytävään. Ennättäisikö hän ovelle ajoissa? Entäpä jos heliumilainen olisikin jo tullut pois ja tupsahtaisi hänen eteensä käytävässä? Kylmät väreet kulkivat pitkin Astekin selkäpiitä. Häntä ei missään nimessä haluttanut joutua Carthorisin kamalan säilän eteen.