Sen tehtyään hän sijoitti toisenkin peitelevyn mahdollisimman nopeasti paikoilleen ja asettui uudelleen vahtiin. Kompassi näytti olevan kaikin puolin entisessä kunnossaan. Mutta osoittajien siirtäminen ei tietystikään enää saanut aikaan vastaavia liikkeitä sisuskoneistossa ja koje oli asetettu hievahtamatta osoittamaan orjan haluamaan paikkaan.
Pian saapui Carthoris vain muutamien ylimysten saattamana. Hän vilkaisi ohimennen vahdissa seisovaan orjaan. Miehen ohuet, julmat huulet ja ohimosta suupieleen ulottuva arpi herättivät hänen mielessään vastenmielisen muiston. Hän ihmetteli, mistä Saran Tal oli löytänyt tuon miehen — sitten koko asia haihtui hänen ajatuksistaan, ja seuraavalla hetkellä Heliumin prinssi puheli hilpeästi seuralaistensa kanssa, vaikkakin iloisen pinnan alla sydäntä kouristi rauhaton pelko niiden arvaamattomien vaarojen tähden, joissa Ptarthin Thuvia kenties parhaillaan oli.
Aluksi oli hänen päähänsä luonnollisesti juolahtanut, että kauniin ptarthilaisneidon ryöstäjä oli Dusarin Astok. Mutta melkein samaan aikaan kuin sanoma Thuvian katoamisesta oli myöskin saapunut tieto suurenmoisista juhlallisuuksista, joita Dusarissa oli pidetty isänsä hoviin palaavan jeddakin pojan kunniaksi.
"Se ei voinut olla hän", ajatteli Carthoris, "sillä samana yönä, jolloin
Thuvia ryöstettiin, oli Astok ollut Dusarissa, mutta kuitenkin —"
Hän nousi lentokoneeseen, puhellen yhtä ja toista saattajiensa kanssa aukaistessaan kompassin ja siirtäessään osoittajan Ptarthin pääkaupungin kohdalle.
Lausuttuaan jäähyväiset hän painoi työntävän säteiden käyttönappulaa, ja lentokone kohosi keveästi ilmaan. Hänen sormensa kosketettua toista nappulaa alkoivat koneet surista, hänen käännettyään vauhtivipua pyörivät potkurit vinhasti ja Heliumin prinssi katosi Marsin kiitävien kuiden ja miljoonien tähtien valaisemaan, loistavaan yöhön.
Tuskin oli aluksen vauhti ehtinyt tasaantua, kun lentäjä kääriytyi silkki- ja turkispeitteisiinsä ja ojensihe nukkumaan ahtaalle kannelle.
Mutta hän ei heti saanut toivomaansa unta.
Sensijaan risteilivät ajatukset hurjasti hänen aivoissaan, karkoittaen unen kauaksi. Hän muisteli Ptarthin Thuvian sanoja, jotka olivat saaneet hänet puolittain uskomaan, että neito rakasti häntä. Olihan Thuvia, kun Carthoris oli kysynyt, rakastiko hän Kulan Tithiä, vastannut vain olevansa hänelle luvattu.
Nyt hän käsitti, että tässä vastauksessa oli useammankin kuin yhden selityksen vara. Se voisi tietysti merkitä sitä, ettei hän rakastanut Kulan Tithiä, joten voisi päätellä, että hän rakasti jotakuta toista.