Ei näkynyt vartioalusta, josta olisi huudettu tutunomainen kysymys. Suurkaupunki lepäsi hiljaisena ja tyhjänä. Hiljaista ja tyhjää oli myöskin ilma.
Mitä oli tapahtunut?
Carthoris tarkasti kompassinsa taulua. Osoittaja oli Ptarthin kohdalla. Oliko hänen järkensä luoma koje voinut näin pahasti pettää häntä? Sitä hän ei saattanut uskoa.
Hän aukaisi ripeästi peitelevyn lukon ja käänsi kannen auki. Yksi ainoa silmäys riitti selvittämään hänelle oikean asianlaidan, ainakin osaksi — teräsakseli, jonka välityksellä vaikutus osoittajan liikkeestä, kun sitä käännettiin taululla, siirtyi koneiston sisäosiin, oli katkaistu.
Ken oli sen saattanut tehdä — ja mitä varten?
Siitä ei Carthorisilla ollut heikointakaan aavistusta. Mutta nyt oli hänelle tärkeintä saada selville, millä Marsin seudulla hän oli, ja sitten lähteä uudelleen jatkamaan keskeytynyttä matkaansa.
Jos jonkun vihamiehen tarkoitus oli ollut viivyttää hänen matkaansa, niin hän oli onnistunut hyvin, ajatteli Carthoris aukaistessaan toista pallonpuoliskoa esittävän taulun kantta, huomattuaan ettei toisen taulun osoittaja ollut ollenkaan kiinni.
Hän näki, että toisen taulukon teräsakseli oli myöskin katkaistu, mutta sitä ennen oli ohjauskoneisto asetettu eräälle läntisen pallonpuoliskon pisteelle.
Hän oli juuri ehtinyt saada selville olevansa jossakin Heliumin lounaispuolella melkoisen matkan päässä kaksoiskaupungeista, kun hän säpsähti kuullessaan alhaalta naisen kirkaisun.
Hän kumartui katsomaan aluksensa laidan yli ja huomasi nähtävästi punaisen naisen, jota kiskoi aukion yli kookas, vihreä sotilas, yksi kuolevan Marsin kuivuneiden merenpohjien ja autioiden kaupunkien rajuja, julmia asukkaita.