Mies katsoi häneen virnistäen.
"Heliumin prinssi ei ole mikään pölkkypää", hän vastasi.
Juuri silloin ilmestyi aluksen pienen hytin ovelle upseeri. Hän torui sotilasta siitä syystä, että tämä oli keskustellut vangin kanssa, eikä itse puolestaan suostunut vastaamaan neidon mihinkään tiedusteluihin.
Thuviaa ei matkan kestäessä millään tavoin loukattu, eikä hänellä lentokoneen saapuessa määräpaikkaansa vieläkään ollut pienintäkään aavistusta, keitä hänen ryöstäjänsä olivat ja mikä heidän tarkoituksensa oli.
Lentokone laskeutui hitaasti aukiolle keskelle Marsin kuolleen ja unholaan vaipuneen menneisyyden mykkiä muistomerkkejä, yhteen noita keltaisia, surullisia merenpohjia reunustavia autioita kaupunkeja, joiden edustalla aikoinaan vyöryi valtavia laineita keinuttaen nyt ikuisuuteen siirtyneiden kansojen kauppa-aluksia.
Ptarthin Thuvialle eivät tällaiset paikat suinkaan olleet outoja. Vaeltaessaan etsimässä Iss-virtaa, lähdettyään sille matkalle, jota lukemattomien miespolvien aikana oli pidetty marsilaisten viimeisenä, pitkänä pyhiinvaelluksena, Dorin laaksoa kohti, unohdetun Korus-järven rannoille, hän oli nähnyt useita tällaisia entisaikojen Barsoomin suuruuden ja loiston murheellisia jäännöksiä.
Ja uudelleen, paetessaan Tharkin jeddakin Tars Tarkasin kanssa pyhien thernien temppeleistä, hän oli nähnyt niitä ja niiden peloittavia, kammottavia asukkaita, Barsoomin isoja valkeita apinoita.
Hän tiesi myöskin, että vihreät paimentolaisheimot käyttivät nyt useita niistä asuinsijoinaan, mutta punaiset kansat karttoivat niitä kaikkia, sillä poikkeuksetta ne sijaitsivat laajoilla, vedettömillä aavikoilla, joilla hallitsevan marsilaisrodun oli mahdotonta tulla jatkuvasti toimeen.
Miksi hänet oli niin ollen tuotu tällaisen paikkaan? Tähän kysymykseen saattoi olla vain yksi vastaus. Hänen kuljettajiensa puuhat olivat senluonteisia, että heidän välttämättä täytyi etsiä kuolleen kaupungin tarjoamaa yksinäisyyttä. Neito vapisi ajatellessaan kuinka surkeaan asemaan hän oli joutunut.
Kaksi päivää pitivät vangitsijat häntä tavattoman isossa palatsissa, josta vielä rappeutuneenakin kuvastui sen suuruuden ajan upeus.