Seisoessaan tarkastelemassa heliumilainen näki erään vihreän sotilaan raivaavan itselleen tietä koroketta kohti. Hän raahasi mukanaan vankia, ja kun ympärillä seisovat siirtyivät syrjään antaakseen heille tietä, näki Carthoris vilahdukselta vangin.
Hänen sydämensä sykähti riemusta. Ptarthin Thuvia oli vielä elossa!
Vain vaivoin sai Carthoris hillityksi voimakkaan halunsa rientää Ptarthin prinsessan rinnalle. Mutta lopulta pääsi kuitenkin maltillinen harkinta voitolle, sillä kun ylivoima oli niin rusentava, tiesi hän hyökkäyksen merkitsevän ainoastaan sitä, että hän hyödyttömästi tuhoaisi kaikki mahdollisuudet neidon auttamiseksi vastaisuudessa.
Hän näki, että Thuvia kiskottiin korokkeen juurelle ja että Hortan Gur puhutteli neitoa. Hän ei erottanut hirviön sanoja eikä Thuvian vastausta; mutta se oli varmankin ärsyttänyt vihreätä kuvatusta, sillä tämä syöksähti eteenpäin vankia kohti ja iski häntä raa’asti kasvoihin metallirenkaisella käsivarrellaan.
Silloin valtasi raivo John Carterin, jeddakien jeddakin Barsoomin sotavaltiaan pojan. Vanhastaan tuttu veripunainen utu, jonka läpi hänen isänsä silmät olivat katselleet lukemattomia vihollisia, kohosi hänen katseittensa eteen.
Hänen Maan olojen mukaiset lihaksensa, jotka vikkelästi noudattivat hänen tahtonsa määräyksiä, kiidättivät häntä pitkin harppauksin vihreätä hirviötä kohti, joka oli lyönyt hänen rakastamaansa naista.
Torkvasilaiset eivät katselleet metsään päin. Kaikkien silmät olivat kiintyneet neitoon ja jeddakiin, ja raikuva hyväksymisnauru kajahti, kun vihreä hallitsija oli niin nerokkaan sukkelasti vastannut vankinsa vapausvaatimukseen.
Kun Carthoris oli päässyt noin puolitiehen metsänreunasta vihreiden sotilaiden luokse, sekaantui leikkiin uusi tekijä, joka yhä suuremmassa määrin ohjasi viimeksimainittujen huomion poispäin hänestä.
Erääseen piiritetyn kaupungin korkeaan torniin ilmestyi mies. Hänen ylöspäin kääntyneestä suustaan lähti sarja peloittavia huutoja, jotka kaamean kimeinä kiirivät yli kaupungin muurien ja piirittäjien päiden yli laakson kaukaisimpiin sopukkoihin saakka.
Kerran, kahdesti, kolmasti kajahti tämä hirvittävä ääni kuuntelevien vihreiden miesten korvissa, ja sitten kuului kaukaa, hyvin kaukaa tuuheiden puiden ylitse vastaushuuto selvänä ja terävänä.