Äkillinen kuolema näkyi olevan seurauksena jousimiesten nuolen vähäisimmästäkin raapaisusta, ja näytti siltä, ettei heistä kukaan kertaakaan ampunut harhaan. Vain yksi selitys oli mahdollinen: nuolien kärjet oli kastettu myrkkyyn.
Pian häipyi ottelun melu kauaksi metsään. Aukeamalla vallitsi hiljaisuus, jonka keskeyttivät vain ahmivien banthien murahdukset. Carthoris kääntyi Ptarthin Thuviaan. Siihen mennessä ei heistä kumpikaan ollut virkkanut mitään.
"Missä olemme, Thuvia?" kysyi hän.
Neito katsahti häneen kysyvästi. Pelkästään hänen saapumisensa näytti osoittavan, että Carthoris oli syypää ja tietoinen hänen ryöstöstään. Kuinka hän muuten olisi voinut tuntea häntä kuljettaneen lentokoneen määräpaikan!
"Kuka tietää sen paremmin kuin Heliumin prinssi?" kysyi Thuvia vuorostaan. "Eikö hän ole tullut tänne omasta vapaasta tahdostaan?"
"Aaanthorista olen saapunut vapaasta tahdostani sen vihreän miehen jäljessä, joka ryösti sinut, Thuvia", vastasi Carthoris; "mutta lähdettyäni Heliumista aina siihen hetkeen saakka, jolloin heräsin Aaanthorin kohdalla, luulin olevani matkalla Ptarthiin.
"Oli viitattu, että minä olin syypää sinun ryöstöösi ja tietoinen siitä", selitti hän koruttomasti, "ja halusin rientää jeddakin, isäsi luokse saadakseni hänet uskomaan, että se syytös oli väärä, ja tarjotakseni apuani sinua etsittäessä. Ennenkuin lähdin Heliumista, on joku peukaloinut kompassiani, niin että se ohjasi minut Aaanthoriin Ptarthin sijasta. Siinä kaikki. Uskothan minua?"
"Entä ne sotilaat, jotka ryöstivät minut puistosta!" huudahti neito. "Aaanthoriin saavuttuamme heillä oli Heliumin prinssin merkit. Kun he minut vangitsivat, olivat he puettuja dusarilaisten tamineihin. Vain yksi selitys näytti mahdolliselta. Ken lieneekään ollut se, joka uskalsi tehdä tämän törkeän väkivaltaisen teon, hän tahtoi työntää syyn toisen niskoille, jos hänet saataisiin kiinni itse teossa; mutta turvallisessa paikassa Ptarthin valtakunnan ulkopuolella hän arveli voivansa antaa kätyreittensä pukeutua jälleen omiin varustuksiinsa."
"Luuletko, että minä olen tämän toimeenpanija, Thuvia?" kysyi nuorukainen.
"Oi, Carthoris", vastasi neito, "en tahtonut sitä uskoa; mutta kun kaikki viittasi sinuun — sittenkään en tahtonut sitä uskoa."