"Naisia!" torjui Jav. "Lotharissa ei ole ainoatakaan naista. Viimeiset lotharilaiset naiset tuhoutuivat pitkiä ajanjaksoja takaperin, ollessamme raskaalla, hirvittävällä vaelluksella puolittain kuivuneita meriä reunustavilla mutaisilla tasangoilla, kun vihreät heimot häätivät meidät halki Marsin tähän viimeiseen piilopaikkaamme — Lotharin valloittamattomaan linnoitukseen.
"Rotumme lukemattomista miljoonista ihmisistä jäi eloon ja saapui Lothariin tuskin kahtakymmentätuhatta miestä. Joukossamme ei ollut ainoatakaan naista eikä lasta. Ne olivat matkalla kuolleet kaikki.
"Ajan vieriessä kuoli meistäkin paljon, ja rotumme oli häviämäisillään sukupuuttoon. Mutta sitten selvisi meille Suuri Totuus, että henki on kaikki kaikessa. Vielä kuoli meitä paljon, ennenkuin saimme kykymme täydelleen kehitetyiksi, mutta vihdoin kykenimme uhittelemaan kuolemaa opittuamme perinpohjin käsittämään, että kuolema on vain sieluntila.
"Sitten aloimme luoda henkiväkeä tai paremminkin aineellistuttaa mielikuvia. Ensimmäisen kerran sovellutimme sitä käytännölliseen tarpeeseen, kun torkvasilaiset löysivät pakopaikkamme. Oli onni meille, että he saivat etsiä pitkiä ajanjaksoja ennenkuin osuivat ainoalle laaksoon tuovalle pienelle aukolle.
"Sinä päivänä lähetimme ensimmäiset jousimiehemme heitä vastaan. Tarkoituksemme oli yksinomaan säikähdyttää heidät tiehensä tavattomalla jousimiesmäärällä, jonka voimme sijoittaa muureillemme. Koko Lothar oli sakeana mielikuvituksellisten sotilaittemme jousista ja nuolista.
"Mutta torkvasilaiset eivät pelästyneet. He ovat petojakin alempia — he eivät tiedä mitään pelosta. He ryntäsivät muuriemme luokse, nousivat toistensa olkapäille, muodostaen siten ihmisistä tikapuita muurin harjalle saakka ja olivat juuri pääsemäisillään kaupunkiin rusentaakseen meidät.
"Jousimiehemme eivät olleet laukaisseet ainoatakaan nuolta — me annoimme niiden vain juosta edestakaisin muurin harjalla, kiljuen herjauksia ja uhkauksia vihollisille.
"Mutta sitten ajattelin koettaa sitä — suurta tekoa. Keskitin koko valtavan henkisen voimani omiin luomiini jousimiehiin — kukin meistä loitsii esille ja ohjaa niin monta jousimiestä kuin hänen sielunvoimillaan ja mielikuvituksellaan on mahdollista.
"Annoin niiden ensimmäisen kerran sovittaa nuolet jousiinsa. Panin ne tähtäämään vihreitä miehiä sydämeen. Saatoin vihreät miehet näkemään kaiken sen, samoin kuin sitten lentävät nuolet ja luulemaan, että niiden kärjet upposivat heidän sydämeensä.
"Muuta ei tarvittu. Heitä suistui sadoittain muurilta, ja kun toverini näkivät temppuni, noudattivat he vikkelästi esimerkkiä,”niin että torkvasilaislaumat olivat pian peräytyneet nuoliemme kantomatkan päähän.