"Olisimme voineet surmata heitä kuinka pitkän matkan päästä hyvänsä, mutta olemme sodassa aina ennen kaikkea pitäneet todellisia oloja ohjenuoranamme. Emme tee mitään tai oikeammin emme teetä jousimiehillämme vihollisten näkyvissä mitään sellaista, mikä menisi yli heidän ymmärryksensä. Muuten he saattaisivat aavistaa, kuinka asianlaita todellisuudessa on, ja se merkitsisi loppuamme.
"Mutta peräydyttyään jousenkantaman päähän torkvasilaiset alkoivat ampua meitä kauheilla pyssyillään ja tekivät alituisilla laukauksillaan elämän kaupungin sisällä surkeaksi.
"Silloin johtui mieleeni suunnitelma lähettää jousimiehemme ryntäämään porteista heidän kimppuunsa. Olet tänään nähnyt, kuinka hyvin se sujuu. Pitkien ajanjaksojen kuluessa he ovat silloin tällöin saapuneet ahdistamaan meitä, mutta tulos on aina ollut sama."
"Ja kaikesta tästä saatte kiittää sinun älyäsi, Jav?" huomautti Carthoris kysyvästi. "Sinun pitäisi luullakseni olla arvokas mies kansasi neuvotteluissa."
"Niin olenkin", vastasi Jav ylpeästi. "Olen Tarion lähin mies."
"No minkävuoksi sitten käyttäydyt niin matelevasti lähestyessäsi valtaistuinta?"
"Tario vaatii sitä. Hän on kateellinen ja epäluuloinen minua kohtaan. Hän odottaa vain vähäisintäkin syytä heittääkseen minut Komalin ruoaksi. Hän pelkää, että minä vielä kerran tavoitan hänen valtaansa."
Carthoris hypähti äkkiä pöydästä.
"Jav!" hän huudahti. "Mikä raakalainen olenkaan! Olen nyt ahtanut vatsani täyteen, samalla kun Ptarthin prinsessa ei kenties vieläkään ole saanut ruokaa. Menkäämme takaisin ja koettakaamme keksiä joku keino toimittaaksemme hänelle ravintoa!"
Lotharilainen pudisti päätään.