Jäljet veivät kuivuneen meren keltaiselle pohjalle. Siellä ne katosivat, kuten Carthoris oli jo etukäteen arvannut. Mutta tasangolle tullessaan ne olivat vieneet Aaanthoria kohti, ja Aaanthoria kohti suuntasivat vaeltajammekin sen vuoksi askeleensa.
Matka oli pitkä ja vaivaloinen, täynnä monenlaisia vaaroja. Jousimies ei kyennyt kulkemaan Carthorisin haluamassa tahdissa, sillä viimemainitun lihakset kiidättivät häntä tavatonta vauhtia pienen tähden pinnalla, jossa painovoiman hidastava vaikutus on paljoa vähäisempi kuin Maassa. Barsoomilaisen saavutukseksi on kahdeksankymmenen kilometrin päivämatka hyvä, mutta John Carterin poika olisi helposti voinut päivässä pyyhkäistä kaksi kertaa niin pitkän matkan ja enemmänkin, jos hän vain olisi halunnut jättää äsken saamansa toverin.
Pitkin matkaa heitä uhkasi alituisesti se vaara, että harhailevat torkvasilaislaumat huomaisivat heidät, ja erikoisesti saivat he pelätä sitä, ennenkuin saapuivat Torkvasin rajalle.
Hyvä onni oli kuitenkin heidän mukanaan, ja vaikkakin he näkivät kaksi osastoa vihreitä miehiä, eivät nämä heitä älynneet.
Kolmannen päivän aamuna he sitten saivat Aaanthorin etäällä välkkyvät kupukatot näkyviinsä. Koko matkan ajan oli Carthoris aina jännittyneenä katsellut eteenpäin, toivoen näkevänsä Thuvian ja ison banthin. Mutta tähän saakka hän ei ollut huomannut mitään toivoa herättävää.
Tänä aamuna matkalaisemme erottivat kaksi pientä pistettä, jotka liikkuivat Aaanthoria kohti kaukana heidän edellään, puolitiessä heidän kohdaltaan kaupunkiin. Hetkisen he tarkastelivat pisteitä hievahtamatta. Sitten Carthoris varmistuneena lähti kiitämään eteenpäin vinhaa juoksua Kar Komakin seuratessa häntä niin nopeasti kuin voi.
Heliumilainen päästeli huutoja kiinnittääkseen neidon huomion itseensä, ja pian hän ilokseen näkikin Thuvian kääntyvän katsomaan häntä kohti. Neidon kupeella seisoi iso banth, silmäillen lähestyvää miestä korvat pystyssä.
Vielä ei Ptarthin Thuvia ollut voinut tuntea Carthorisia, mutta varmaankin hän arvasi ken tulija oli, sillä hän odotti osoittamatta vähääkään pelkoa.
Äkkiä nuorukainen näki neitosen viittaavan hänen ohitseen luoteista kohti. Hidastuttamatta juoksuaan hän käänsi katseensa osoitettuun suuntaan.
Vain puolen kilometrin päässä ratsasti parikymmentä hurjaa vihreätä sotilasta valtavilla thoateillaan täyttä neliä häntä kohti paksun sammalen tukahduttaessa kaiken melun.