"Sinun kaltaisiasi punaisia miehiä laskeutui maihin valtaisista laivoista, jotka purjehtivat ilmassa samoin kuin minun aikani alukset muinoin purjehtivat viidellä valtamerellä", vastasi Kar Komak. "He taistelivat vihreitä torkvasilaisia vastaan ja surmasivat Komalin, Lotharin jumalan. Luulin heitä sinun ystäviksesi ja olin iloinen, kun ne heistä, jotka olivat elävinä selviytyneet taistelusta, lopuksi veivät punaisen neidon yhteen laivoistaan ja kohosivat turvaan korkealle ilmaan.
"Sitten vihreät sotilaat vangitsivat minut ja kuljettivat minut asumattomaan suurkaupunkiin, kahlehtien minut siellä pimeän holvin seinään. Myöhemmin saapuivat nämä ja kiskoivat minut tänne. Entä sinä itse, punainen mies?"
Carthoris kertoi, mitä hänelle oli tapahtunut, ja heidän puhellessaan isot, kyyröttävät apinat Tarkastelivat heitä kiinteästi.
"Mitä meidän on nyt tehtävä?" kysäisi jousimies.
"Asemamme näyttää melkein toivottomalta", Valitti Carthoris. "Nämä otukset ovat ihmissyöjiä. En jaksa käsittää, minkä vuoksi ne eivät vielä ole meitä syöneet; Kas tuonne!" kuiskasi hän. "Näetkö? Loppu on käsissä."
Kar Komak katsahti Carthorisin osoittamaan suuntaan ja näki tavattoman kookkaan apinan lähestyvän heitä valtava nuija kädessä.
"Tällä tavoin ne mieluimmin surmaavat saaliinsa", selitti Carthoris.
"Onko meidän kuoltava taistelematta?" kysyi Kar Komak.
"Minä yritän", vastasi Carthoris, "vaikka tiedänkin, kuinka turhaa kaikki puolustautumisemme on näitä voimakkaita petoja vastaan. Oi, jospa minulla olisi pitkä miekka!"
"Tai hyvä jousi!" lisäsi Kar Komak. "Ja utan jousimiehiä!"