ROXANE, joka aikoi sulkea ikkunansa, pysähtyy.
Ah, sehän sointuu hyvin!
CHRISTIAN, äskeiseen tapaan.
Multa sydämen…
on Amor… valloittanut… lemmenkujeinensa…
Tuo… julma piltti… luulee… sitä kehdoksensa!
ROXANE, tullen ulommas parvekkeelle. Parempaa yhä! — Vaan jos Amor julma on, hän surmattakoon kolkkaan sydänkammion.
CHRISTIAN, samaten kuin äsken. Ma sitä… koetin… vaan nä'in… turhan vaivan… tuo piltti… varttunut on… Herkuleeksi aivan…
ROXANE.
Ah, hyvä!
CHRISTIAN, kuten äsken.
Surmannut… jo… käärmett' on… se kaksi…
Ylpeyden… Epäilyn…
ROXANE, nojautuen parvekkeen reunukseen. Ah, aina paremmaksi tää käy. Mut hakkaillen niin lähtee joka sana, kuin mielikuvitus ois leinin vaivaamana.
CYRANO, vetää Christianin parvekkeen alle ja asettuu hänen paikalleen.
Tää vaikeaksi käy. Hst!
ROXANE. Tänään… miksi lie puheenne katkonaista?
CYRANO, puhuu puoliääneen, kuten Christian. Yössä löytää tie on sanain vaikeaa, siks arkaillen ne käy.