DE GUICHE, kärsimättömänä.
Vaan, herra!…
CYRANO, asettaa jalkansa De Guichen eteen juuri kun tämä aikoo mennä ja on näyttävinään siinä jotakin, pysähdyttäen siten De Guichen. Ison Karhun sivuuttaissain tarttui se nilkkaani, jäi hammas siihen siltä. Niinpä mä ko'in karttaa Oinasta, vaan yhdyttiinpä: se puski mua: niin sain hetken Vaakaa käyttää — sen neula siksi nyt mun painoani näyttää! Estää De Guichen menemästä; pitää kiinni hänen takkinsa napista. Vaan käsissänne, herra, nenäni jos oisi, niin teille pärskäyttää se vesisuihkun voisi!
DE GUICHE.
Mi… mitä?…
CYRANO.
Käytyäni pitkin Linnunrataa
Vesimies lähestyi… ja taisi hieman sataa.
DE GUICHE.
Oh, helvetti!
CYRANO. Ei! Taivas lähettääpi minut! Panee käsivartensa ristiin. Ah, tietäkää… yö, Sirius, on vaatehtinut itsensä vaippaan, turbaaniin… Sen näin mä. Tuttavallisesti. On toinen karhu vielä pieni… henkiin jäin mä sen vuoksi… Nauraen. Lyyryn läpi tullessani meni yks kieli poikki! Ylpeästi. Mutta tästä vielä teen ma kirjan! Niin, ja näille kultatähdilleni, te joiden vaippaan tänne näätte tarttuneen tien vaaroissa, ma paikan tiedän: niillä täytän mä tyhjät kohdat, niitä koristeina käytän!
DE GUICHE.
Ei, totta vie, ma…
CYRANO.
Teidän lähestyvän huomaan.
DE GUICHE.
Vaan, herra…
CYRANO. Pyydätte mun luultavasti suomaan kuun rakenteesta hieman tietoja, — ja kai myös siitä, millaiset sen asujamet! — Vai?